The Crash – Prologue

Tämä on tarina kahdesta ystävästä, Irmasta ja Jormasta. Tarina alkaa tomaattikeitosta ja päättyy siihen. Se mikä tekee tästä tarinasta kertomisen arvoisen on se, että vaikka tarinalla on alku ja loppu, Irma ja Jorma olivat jo ennen tarinan alkua ystäviä ja ovat sitä sen jälkeenkin. Kuten monella hyvällä tarinalla, on tälläkin esipuhe. Tarina ei itsessään ole juuri esipuhetta pidempi, vaikkakin moniulotteinen, mutta ainoastaan tässä muodossaan, se on kerrottavissa.

Kuten sanoin, tarina alkaa tomaattikeitosta. Jorma keittelee keitostaan ja välillä pitää kattilan yllä kätösiään. Ne ovat jäässä. Keitos alkaa lämmetä ja höyry sulattaa kokkaajan raajat tuossa tuokiossa. Ei kulu aikaakaan kun Irma toteaa tämän herrasmiehen käytöksen oudoksi ja päättää tiedustella asiaa. Ensimmäinen kysymys saa arvoisensa vastauksen ja kun satakunta kysymystä on kysytty, siirrytään toiselle sataluvulle. Näin jatketaan päivästä toiseen, viikosta kolmanteen ja kuukaudesta neljänteen. Ennen kymmenettä tomaattikeittolautasellista he ovat kuitenkin toisensa kieltävä. Viimeinen, kuin viimeiseksi ateriaksi katettu tomaattikeitto, oli kuin olikin ensimmäinen laatuaan jonka Jorma oli Irmalle itse valmistanut. Ensimmäisen keiton, jota Irma ei ehtinyt maistaa ja viimeisen keiton väliin mahtuu monta erilaista keittoa ja keittomaisuutta. Viimeisin keitto on kuitenkin tarinankerronnan kannalta se merkittävin, sillä se palauttaa ystävykset lähtöpisteeseensä.

Näin saa siis tarina alkunsa ja loppunsa. Kuten arvata saattaa, väliin mahtuu myös muita asioita, pieniä ja suuria, huikeita tarinoita. Tarinat ovat hauskoja niin että vatsaan sattuu ja kippurassa täytyy nauraa vedet silmissä. Ne ovat jännittäviä niin että kädet tärisee ja leuka väpättää. Hulluja niin että lääkkeitä tarvitaan ja pää sekoaa. Niihin sisältyy lämpöä ja romantiikkaa, unelmia ja haaveilua, mansikoita ja kermavaahtoa sekä nacho-kori. Tarinat ovat myös enemmän kuin pelkkiä tarinoita, ne ovat hienoja muistoja ja jäävät elämään Irman ja Jorman jälkeenkin. Täytyy olla kiitollinen että sain kuulla ne kaikki.

Esipuhe sisältää yleensä kiitokset ja niin sisältää tämäkin. Irman ja Jorman tarinan kiitokset kuuluvat tarinan mahdollistaneille henkilöille. Kiitos siis ennen kaikkea Nacho, mutta myös Galgary, San Fran-sisko, 10-minuutin mies, Valentino ”Muchos Grande” Rossi, Nicholas Gage, Bianca, Nachon Grillin vihaiset pojat, Pukumies joka haukkui kiinalaiseksi sekä kiinalainen joka tarjosi flyeriä, Makrillimies El Torosta, Lähikaupan sönköttäjä, Taco, Laulava Luigi, Garcia sekä muut lentoemot, Maailmankansalainen, Jazz-klubin saksofonitaiteilija sekä muut tukijoukot. Toivottavasti en unohda ketään. Toivottavasti en unohda mitään.

Tarinalla on monta opetusta ja ne liittyvät elämään ja rakkauteen. Niistä muutama: Go with the flow, heittäydy välillä virran vietäväksi ja anna kohtalon hoitaa osa asioistasi. Älä tyydy, kun puhutaan itsellesi tärkeistä asioista, vaan halua tosissasi, se mitä haluat. Kerro miltä tuntuu, vaikka tuntuisi siltä ettet osaa kertoa mitään muuta, kuin sen että et osaa kertoa miltä tuntuu. Tärkeintä elämässä on rakkaus. Elämän tarkoitus on tehdä tähän maailmaan jälkeläisiä ja kasvattaa heistä hyviä ihmisiä. Parisuhteen täytyy olla sellainen johon molemmat osapuolet voivat tuoda omat parhaat puolensa. Viimeisenä opetuksena se, että kaikki menee lopulta ihan hyvin.

Kiitos. Ja anteeksi niille jotka eivät ymmärtäneet äskeisestä sanaakaan. En minäkään aina.