Voiko minut korvata kone, mietin tänään töissä. Jos työni on kuvainnollisesti vaikka painaa punaista nappia, sanoisin tässä vaiheessa ettei kone voi minua korvata, sillä koneella ei ole tunteisiin ja tunteilla vaikuttamisen kykyä, jota tämän napin painaminen tässä kuvitteellisessa tilanteessa vaatii. Kone ei myöskään osaa ratkaista napin painamiseen liittyvää ongelmaa, jonka ratkaisua sillä ei ole muistissa ja jonka toiminteita ei siihen ole ohjelmoitu. Kone toimii vain niin kuin se on rakennettu toimimaan. Vai toimiiko?

Voidaan toki ajatella, että koneen mahdollisten virhepainallusten aiheuttama taloudellinen vahinko ei ole niin suuri kuin minulle maksettava palkka. Kuitenkin, jos painaa nappia väärään aikaan, voi sillä olla taloudellisten menetysten lisäksi myös vaikutuksia esimerkiksi napinpainoyrityksen imagoon ja sitä kautta mahdollisuuksiin selvitä tulevaisuudessa. Napinpainajakoneen hankintakustannukset ovat myös todella suuret. Ne saattavat olla sata- tai tuhatkertaiset siihen verrattuna mitä minulle maksetaan napin painamisesta päivässä tai kuukaudessa. Konetta täytyy myös huoltaa ja ohjelmistoa päivittää. Se on myös työtä josta täytyy maksaa. Nih!

Näinhän sitä helposti ajattelee, näistä syistä olen korvaamaton. Mutta harvemmin tulee ajatelleeksi sitä että entä jos sitä koko nappia ei tarvita. Ei ole kyse siitä tekisikö joku muu työsi paremmin vaan siitä tarvitseeko työtäsi edes tehdä.

Tiimarilaiset saivat lukea työpaikkojensa menetyksistä eilen talousuutisista. Teknologiakehitys on tällä hetkellä niin hurjana, että sillä aikaa kun Tiimarin myyjä miettii minkälaisia ominaisuuksia hänen maksupäätteeseensä on tulossa tulevaisuudessa, muut huomaavat samaan aikaan ettei paperia ja kyniä enää tarvita. Yhä useammalla alalla kehitys menee eteenpäin yhden-yli-periaatteella. Se hyppää ihmisen koneellistamisen yli suoraan tehtävän tarpeettomuuteen. Tehtävä joko poistuu tai siirtyy kokonaan toiselle alalle, niin kuin tässä Tiimari-casessa. ”Kynät ja paperit” myy jatkossa Applen ja Microsoftin myyjä, toistaiseksi ihminen. Joku tai jokin myy ne myös edellämainittujen jälkeen.

Työpaikka ei siis siirry tässä vaiheessa enää välttämättä Kiinaan. Kone on uusi Kiina. Jossain vaiheessa myös kiinalaiset huomaavat että he rakentavat koneita jotka osaavat rakentaa niitä samoja koneita. Eihän se mikään uusi juttu ole. Koneenpelko on ollut varmasti olemassa siitä lähtien kun ensimmäinen kone keksittiin. Pelko vaan tuntuu realisoivan itseään enemmän päivä päivältä. Tänään työurien giljotiiniin joutuivat S-ryhmän varastomiehet. Sipooseen suunniteltu täysautomaattinen logistiikkakeskuksen robottiarmeija tulee viemään tuhannen varastotyöntekijän duunit.

Mikä sitten on sellainen nappi, jonka painamisesta ei robotti suoriudu ja samalla sellainen jonka painaminen on sekä ihmisten että robottien kannalta tulevaisuudessa tarpeellista?