Joogamatto kaalini alla makasin, hiljaa tuhisin ja silmät suljettuina kuuntelin rauhalliseen äänensävyyn lausuttuja ohjeita nostaa vuoroin jalkaa, vuoroin kättä. Viidentoista muun renkolaisnaisen hento ähellys sekä tietoisuus itsestäni oudoissa asennoissa romuttivat ajoittain keskittymiskykyni, enkä ainakaan näin ensimmäisellä kerralla kyennyt irtautumaan kehostani.

Niin, kuuntelisinko mielummin laineen liplatusta, vai katselisinko horisonttia? Luopuisinko musiikin kuuntelemisesta ja kitaran soitosta vai kirjoittamisesta ja lukemisesta? Mitä keskustelusta jäisi uupumaan jos se tapahtuisi viittoen tai kirjoittaen? Mitä tapahtuu tunnelmalle, jos on aina hiljaista? Mitä jos ei näkisi muiden hymyilevän?