Koiran ulvontaa

Makaan sängyssäni silmät auki. Muistan kuulleeni koiran ulvontaa naapurin pihalta jo yli tunti sitten. Naapurini, Ronttila (nimi muutettu), asuu taloni ja hänen talon erottavan rinteen alajuoksulla.

Ronttila on vastikään poikamiehistynyt sairaseläkepäiviään viettävä vanha bussikuski. Ajokortin menetys sairaskohtauksen vuoksi tuntuu jättäneen Ronttilan suuhun pysyvän oluen maun. Rouva Ronttila nosti kytkintä ehkä juuri tästä syystä kaksi kuukautta sitten. Koira jäi.

Makuuhuoneeni ikkunasta, kuin tähystystornista konsanaan, katson alas rinteeseen. Bernhandilainen makaa lumihangessa ja katselee metsän rajaan. Välillä se nousee ylös, kävelee muutaman metrin päähän ja alkaa joko ulista tai haukkua. Ulkona on pakkasta 18 astetta. Googletan, kuinka kauan koiraa voi pitää ulkona tällaisella säällä. En löydä vastausta. Tiedustelen asiaa Twitterissä.

Kello tulee 22.40. Haen alakerrasta otsalamppuni. Heiluttelen valoa Ronttilan taloa kohti, metsänrajaan ja osoittelen sillä koiraa. Ajattelin Ronttilan ymmärtävän ettei kaikki ole fine ja tulevan ulos.

Korkealta makuuhuoneeni ikkunasta minut huomaa kuitenkin vain tämä karvainen ulvoja. Otsalapun valo heijastuu sen suurista silmistä takaisin minuun, kuin kaksi täysikuuta pilvettömältä taivaalta. Haukkuminen lakkaa. Arvaan etten pääse näin helpolla, mutta peräännyn kuitenkin takaisin sänkyyn toivoen tehneeni pointtini selväksi koiralle.

Kun haukkuminen kahden minuutin kuluttua jälleen jatkuu, alan mielessäni muotoilla Ronttilalle lähetettävää tekstiviestiä. Kiukkuni alkaa kerääntyä, sillä herätyskello soi aamulla aikaisin.

Kirjoitan viestiä, pyyhin sen. Kirjoitan sen uudelleen vähän ystävällisempään sävyyn, pyyhin sen. Ajattelen antavani asian olla ja turvautuvani korvatulppiin. Kiukku on kuitenkin tänä yönä vahvempi tunne, sillä korvatulppien läpi kuulen edelleen ulisevan koiran. Yritän muotoilla ajatukseni tarpeeksi tehokkaaseen, ystävälliseen ja naapurisovun säilyttävään muotoon.

Suoraan sanottuna en uskonut saavani Ronttilalta edes vastausta. ”Joo” hän kuitenkin kuittasi ja usko yöuniin palasi. Sammutan valot ja jään väijyyn makkarin ikkunan taakse. Odotan…

…Odotan vielä kymmenen minuutin päästäkin. iPhonen näytön heijastama valo johdattaa minua huoneesta toiseen, ikkunasta ikkunaan, kun yritän liikkua huomaamattomasti taloni yläkerrassa.

Vohdoin huomaan Ronttilan könyävän ulos talosta. Hän tulee pihalle leikkimään koiran kanssa ja naureskelee heittäessään sille palloa. Ronttila saattaa tietää, että tarkkailen häntä.

Juuri ja juuri erotan hänen tumman varjonsa pimeydestä. Kello on pari minuuttia yli yksitoista.

Ronttila menee koiran kanssa sisälle. Sen jälkeen hän palaa koiran ja taskulampun kanssa ulos. Näen pimeässä vain taskulampun horjuvan valokeilan kulkevan kännisen äijän askeleiden tahdissa tienvierustaa. Hän lähtee viemään koiran vielä iltakävelylle, ajattelen.

Poistun ikkunapäivystyksestä hetkeksi kunnes palaan juosten toisen huoneen ikkunaan. Sen jälkeen menen talon päätyhuoneen ikkunaan. Kun en enää näe taskulampun valoa, menen toiselle puolelle taloa. Poski kiinni kylmässä ikkunassa näen hänen tulevan kohti taloani.

Ronttila koirineen lähestyy porttiani. Hän valaisee itselleen polkua joka johdattaa suoraan etuovelleni. Etuovi on auki, muistan yhtäkkiä!

Puen samalla päälleni, kun hän astuu ulkoeteiseen bernhandilaisen kanssa. Samalla tavalla kun tekstiviestiä hahmotellessani, tämä tilanne vaatii hetken harkinta-ajan. Mikä on asennoitumiseni klo 23.08 kun humalainen Ronttilan ukko tulee omin lupinensa, koiran kanssa, talooni sisään?

Kohtaamme eteisessä. Katson herra Ronttilaa silmiin ihan hiljaa hänen siristäessä niitä eteisen kirkkaan valon takia. Hän ojentaa minulle remmin, johon on kytkettynä itseni painoinen Beethoven.

– Voisko tää jäädä tänne?
– Ei voi. Koira lähtee nyt ja niin lähdet sinäkin

Ronttila pahoittelee yöllistä meteliä ja saa sanotuksi ettei ole paha ihminen.

Sanon uskovani sen ja kerron minusta tulevan sellainen mikäli en nyt pääse nukkumaan. Ronttila ja bernhandilainen kääntyy ovella ja palaa häntä koipien välissä takaisin kotiin. Laitoin oven heidän perässä lukkoon.

Nousen portaat ylös makuuhuoneeseeni ja menen peiton alle. Kuittaan Twitteriin kaiken olevan ok, nauran tapahtuneelle pari minuuttia yksinäni ja nukahdan.