Lentokoneessa on tylsää. Tietokoneelta on tilan puutteen vuoksi hankalaa katsoa leffaa niskojaan taittamatta. Lukeminen on hyvä jos pystyy keskittymään. Humina ja esimerkiksi viime kotimatkalla takanani istuvien koodaajien ”koodaus-challenge” (!?) saattavat estää sen. En ole aiemmin tiennyt että koodauksessa voi kisailla tai että se voisi olla niin hauskaa kuin sen ymmärsin olleen. Toisaalta tuskin hekään pystyvät ymmärtämään omaa lempilentoajanvietettäni: Muistisääntöjen tekoa.

Opettelen lentokoneissa muistisäännöillä erilaisia listoja. Katson ennen lentoa jonkun hyvän listan asioista jotka haluan oppia. Sitten opettelen muistisäännön, harjoittelen sitä, tenttaan ja hups; olen jo perillä – ja olen viisastunut!

Viime lennolla opettelin Suomen presidentit ja heidän valtakautensa, tarinamuodossa. Jaan tarinan nyt teille niin tekin voitte päteä kahvihuoneessa, vaikka jo huomenna!

Ollenaista on huomata, että ensimmäinen presidentti ei astunut virkaan itsenäisyysvuonna, vaan kaksi vuotta sen jälkeen, vuonna 1919. Siksi tarinassa pitää olla tarkkana heti alusta lähtien!

Suomen presidentit

Kello on 19:25. Salkkareista tuttu Isabella, Katja Ståhlberg, kävelee ulos ruokakaupasta. Kaupan ulkopuolella on kuusi nuorta poikaa, jotka räkivät maahan.

Katja yrittää olla coolisti ja laittaa suuhunsa kuusi Rela-tablettia sillä se ylläpitää vastustuskykyä kinkkisissä tilanteissa. Katja kävelee nuorukaisten ohi ja he viheltelevät hänelle.

Viheltelyn kuulee tarkkakorvainen vartija ja huomaa samalla poikien syljeskelyn. Punttisalilta lisänimen Sikaniska saanut vartija ampaisee täyteen vauhtiin kaupan tuulikaapista ja alkaa huutaa tälle kuusikolle.

Pojat ottavat jalat alleen ja säntäävät kohti edessään kohoavaa kalliota. Kolme pojista on hitaampia ja jäävät heti kiinni. Vartija sitoo heidät nippusiteellä kiinni liikennemerkkiin. Hän ei ehdi enää kiipeävän kolmikon perään vaan ottaa vyökotelostaan pyssyn.

Ruudin haju. Hylsyt tippuvat rytinällä kun vartija ampuu neljä varoituslaukausta. Pam, pam, pam, pam! Yhden jokaista karkulaista kohden ja vielä yhden ylimääräisen. Pojat pysähtyvät hetkeksi katsomaan taakseen.

Kaksi ratsupoliisia kuulee laukaukset ja tulevat paikalle. Kaksi uljasta, valkoista hevosta piirittää ampujaa. Ne käyvät kevyttä laukkaa vartijan ympärillä niin, ettei hän kykene enää näkemään poikia. Pojat huomaavat tilaisuutensa tulleen ja kaikkoavat.

Vartija laskee hitaasti kymmeneen ja kaivaa taskustaan sotilaspassinsa. Hän osoittaa kädessään olevalla passilla isoa kiveä, jonka taakse pojat olivat juuri kadonneet ja yrittää selittää tilanteen poliiseille.

Vartija alkaa jo hikoilla kun tajuaa että pojat ovat varmasti jo kaukana. Hän ottaa lakin päästään. Alta paljastuu kiiltävä kalju. Hän ottaa isot, mustat lukulasit silmilleen ja korttipakan taskustaan. Hän jakaa korttipakan nopeasti keskeltä halki ja ojentaa molemmille poliiseille pakan puolikkaat, 26 korttia kummallekin.

Poliisit jäävät lätkimään korttia kun vartija singahtaa kallion takana harvasti kasvavaan koivikkoon. Hän näki siellä vilaukselta yhden pojista ja metsässähän he lymysivätkin. Kiinniotto on helppo sillä koivikko on harvaan istutettu. Siellä on vain 12 puuta.

Vartija palkittin myöhemmin vartijoiden kahvihuoneessa kuudella Nobelin rauhanpalkinnolla. Hurraa!

Vuoron jälkeen hän meni kotiin. Siellä häntä odotti venäjältä tuotu kissa. Miau, sanoi kissa. Illan tullen vartija teki vielä kahdentoista sarjan käsipainoilla ja mietiskeli päivän kulkua.

Taidan aloittaa rullaluistelun, pohti hän.