Kissani Midas ja naapurin Ronttilan (nimi muutettu) kissa ovat nyt ystävystyneet. Ei siinä mitään, kunhan pysyvät vain ystävinä.

Kun Midas menee ulos, on Ronttilan kisu portailla jo odottamassa leikkikaveriaan. He jopa ”tervehtivät” toisiaan laittamalla nenät hetkeksi vastakkain. En haluaisi ajatella sen olevan pussailua. Sitten he rientävät peräkissaa (peräkanaa) matkoihinsa.

Olen katsonut toimintaa hyvällä tähän asti, sillä kissojen välille ei ole muodostunut nähdäkseni mitään riitoja saati romanttisia suhteita.

Eilen kuitenkin tapahtui muutos.

Midas ja Ronttilan kisu olivat normaaliin tapaansa pihalla hengaamassa. Kutsuin Midaksen syömään ja hän tuli. Naapurin kisu ei uskaltanut tällä kertaa lähestyä minua, eikä seurannut Midasta.

Yllätyksekseni Midas oli aivan kurainen. Yritin pestä suurimmat liejut suihkussa, mutta eihän siitä mitään tullut. Päästin Midaksen sitten ruoan rääppimisen jälkeen takaisin leikkeihin. Ronttilan kisu oli taas heti ovella vastassa.

Sen jälkeen ei parivaljakosta näkynyt vilaustakaan.

Voin kertoa etten ole ihan sinut sen ajatuksen kanssa että alle yksivuotias pikkukissani alkaisi viettää öitä jonkun kollin luona.

Etsin Midasta yömyöhään pitkin naapureiden pihoja ja kävin jopa Ronttilassa tiedustelemassa näköhavaintoja. Kun menee kysymään naapurin Lissulta pilkkopimeässä onko hän nähnyt mustaa kissaa, vastauksen voi aavistaa. Ei ollut. Sen lisäksi hän kertoi että heidän kissa on sisällä. Mitä!?

Lissu mainitsi että lähistöllä liikkuu toinen, hyvin samannäköinen kisu kuin heillä on. Heidän kissallaan on vaan hitlerviikset, eli musta laikku nenän alla muuten valkoisessa naamassa.

Jatkoin matkaa tähystellen taskulampulla tien vierustoja. Toivoin etten löydä häntä sieltä.

Kotiin päästyäni muistin että olin päivällä ottanut kuvia Midaksen kissakaverista. Juoksin tarkastamaan muistikortilta täsmäsikö Lissun antamat tuntomerkit tähän kissaan.

Ei hitlerviiksiä! Midas hengaa jonkun laitapuolenkissan kanssa! Ja katsokaa kissan toisen silmän alle. Musta kyynel! Se on jengimaailmassa merkki siitä että on tehnyt henkirikoksen! Päätin että jos tästä hengissä selvitään, niin Midas on arestissa ainakin pääsiäisen yli.

Jätin ulko-oven auki ja eteiseen ruokaa. Menin nukkumaan. Siis pyörimään sänkyyn ja kuuntelemaan kaikkia mahdollisia ääniä.

Kuulinko naukumista?! – En, se oli vain lintu. Kuulinko kissan tepastelua? – En, peltikatolle tippui pisaroita puusta. Kuulinko Midaksen raapivan eteisen ovea? – En, se oli puun oksa, joka osui talon seinään. Kuulinko Midaksen kehräystä? – En, se oli ilmalämpöpumppu.

Näin unta että Midas tuli kotiin.

Heräsin kuuden jälkeen ja menin tarkastamaan onhan ulko-ovi edelleen auki. Oli. Katsoin onko ruokaa hävinnyt kiposta. Ei ollut.

Laitoin kahvin tippumaan ja lähdin hakemaan hesaria postilaatikosta. Oven takana oli Midas ja hulttiokaveri! Nappasin mustasta turkista otteen ja paiskasin oven kiinni. Helpotus!

Ajattelin että nyt on kissan parempi osoittaa katumusta ja kaipuuta, koska itse olin joutunut kärsimään vainoharhaisuudessani koko yön. Kurainen kissani alkoikin heti puskea jalkaani vasten ja otti poskirapsutuksia vastaan eteisen lattialle selälleen heittäytyen.

Midas meni syömään ja heti sen jälkeen ulko-oven eteen maukumaan. Katsoin häntä ja totesin: ”Luuletko oikeesti enää pääseväs?”.

Tätä kirjoittaessani hän makaa kiltisti tuvan pelkillä, ihan kiinni minussa.