”Tämä on niitä hetkiä, jolloin ei auta kuin odottaa. Mitään ei oikein voi tehdä”, totesin.

Lohjanjärven pinta poreili kun pyyhälsimme moottoriveneellä kohti kotisatamaa. Ei satanut enää niin paljon kun aiemmin, mutta kovassa vauhdissa vesipisarat tuntuivat kasvoissa piikikkäiltä. Vedin hupparin ja tuulitakin huput päähäni ja tuijotin veneen pohjaa keskittyneenä.

Järvellä oli paljon veneilijöitä. Kaikki olivat kalassa. Osa oli ankkuroitunut poukamiin, osa oli sillan alla suojissa. Jokainen vene veti perässään ainakin tusinaa uistinta.

Märällä penkillä istuessa, autonavigaattorilla aallokossa suunnistaessa ja tuulen ujuttautuessa hihansuista sisään ajattelin että kyllä kesä on kiva.

Sitten vene nytkähti ja moottori sammui. Bensa loppui pari kilometriä ennen päämäärää.

Onko varakanisteria? Ei. Voiko se todella loppua näin nopeasti? Näköjään. Onko airoja? Ei, mutta yksi mela on.

Aloin soutaa kohti lähellä kelluvaa kalastusvenettä. Muu porukka huuteli olisiko heillä bensaa lainaksi. Kalastajat eivät vastanneet vaikka varmasti kuulivat. Hetken melomisen jälkeen pääsimme lähelle kalastusvenettä.

”Ei meillä ole bensaa kuin omassa tankissa, emmekä saa lähestyä muita veneitä. Olemme kalastuskilpailussa”, sanoi kalastaja. Kiva. Onnea kisaan. Onneksi enää vain tihkusi.

Kuinka ollakaan kapteenimme keksi vaihtaneensa joskus puhelinnumeroita mökkinaapurin kanssa. Puhelinnumero löytyi ja nyt täytyi enää vain toivoa että naapuri olisi mökillään. Oli, ja lupasi tuoda kanisterin. Sitten vain odottelimme. Kotiinkin soiteltiin. ”Nyt voi mennä vähän kauemmin”

Tämä on niitä hetkiä kun ei oikein voi tehdä mitään. Keskustelimme tilanteeseen sopivalla leikkisyydellä kuinka välillä on hyvä vain pysähtyä ja hengähtää arjen kiireiden keskellä.

Uljas mökkinaapuri ratsasti merihevosellaan ja ojensi bensakanisterin sankarillisten sanojen kera. ”Minähän sanoin, että soittakaa vaan kun tarviitte jotain”.

Kapteenimme kyyristyi lisäämään menovettä penkin alla tyhjyyttään toljottavaan tankkiin. Samassa kun kanisterin korkki aukesi, aukesi myös kapteenin nenä. Nenän herkät verisuonet eivät kestäneet kumartumisen aiheuttamaa verenpaineen muutosta.

Nenäliinat eivät täysin riittäneet ja keltainen vene sai takaosaansa punaisen raidoituksen. Kotimatkalla tihkusade jatkoi nipistelyään, mutta kapteenin veren tahrimilta kasvoilta paistoi hymy. Kyllä kesä on kiva. Ja veneily.

Tietynlainen voimattomuuden ja avuttomuuden tunne tuntui oikeastaan aika hyvältä. Totesinkin, että saa kutsua mökkitalkoisiin toistekin.