Vieraskynäkirjoitus. Kirjoittaja on kadonnut kissamme, Midas. Hän tuli taloon viime syksynä. Vuoden ja yhden päivän kuluttua hän jatkoi matkaansa. Nyt häneltä tuli viesti.

”Hyvät huoltajani,

kuten olette varmasti huomanneet, olen lähtenyt. Se ei johdu mitenkään teistä, minun oli nyt vaan mentävä. Olen kiitollinen teille tästä vuodesta kanssanne, ruoasta, rapsutuksista ja huolenpidosta. En lähtenyt vihoissa enkä tehdäkseni teille pahaa mieltä. Minun täytyy nyt vaan katsoa mitä muuta Rengon metsillä ja maailmalla on tarjota. Ja ei, en lähtenyt sen hulttiokissan matkaan, vaan yksinäni.

Päätin lähteä hyvästejä jättämättä, koska ajattelin sen olevan helpompaa kaikille. Ajattelin kuitenkin nyt kertoa että kaikki on hyvin ja teidän ei tarvitse olla huolissanne. Pärjään hienosti! Niin kuin olette saaneet huomata, olen oppinut ihan hyväksi saalistajakissaksi. Pikkulintujen ja päästäisten nappaaminen ei ole niin vaikeaa kuin kaikki aluksi luulimme. Löydän varmasti ruokaa ja vettä.

Yöt alkavat viilentyä, mutta päiväauringon lämmittämät kalliot hehkuvat vielä lempeää lämpöä. Löysin myös yhden hiljaisen kuistin, jonka alla voin nukkua. Ei se tietenkään ole samanlainen kuin kotona. Ihan hyvä kuitenkin.

Mietitte varmasti tulenko enää takaisin. Mietin sitä itsekin. Nyt kuitenkin voin sanoa vain, että olen matkalla. En tiedä sen enempää. Rakkaat huoltajani, ymmärrän täysin jos haluatte jossain vaiheessa ottaa uuden lemmikin. En pahastu enkä loukkaannu ja mikäli sitten jonain päivänä palaan kotiin, lupaan sopeutua kaikkiin talon asukkaisiin. Mikäli siis vielä huolitte minut.

Ruokakippojani ja hiekkalaatikkoani voi käyttää. Ja lelujakin.

Jään kaipaamaan masurapsutuksia ja jaloissa kiehnäämistä. Jään kaipaamaan pesäpaikkojani, vilttiä, kitaralaukkua ja eteisen mattoa. Ja teitä. Tiedän, että tekin jäätte kaipaamaan minua. Muistellaan toisiamme ja yhteisiä hetkiä.

Hyvää syksyä, ehkä tapaamme vielä

Midas Miikkulainen”