Yön aikana paikalle hiipinyt sumu peitti ystävänpäivän aamun helmojensa alle. Kahdeksannen kerroksen parvekkeelta näkyi pelkkää harmaata. Lentokoneeni pitäisi pystyä nousemaan tuon usvan läpi muutaman tunnin päästä. Olin tulossa Krakovasta kotiin.

Sähköyhtiö oli lähettänyt yöllä tekstiviestin, että sähköt ovat kotona poikki. Kymmenen minuutin päästä sähköt olivat toisen tekstiviestin mukaan palautuneet takaisin. Tiesin, ettei ilmalämpöpumppu lähde itsestään käyntiin sähkökatkon jälkeen, joten kotona ei olisi kovin lämmin tunnelma sinne palatessa. Onneksi tällä kertaa pakkanen ei ehtisi jäädyttää koko taloa.

Lentokoneessa kuuntelin Olavi Uusivirran uutta levyä. Se ei ensikuulemalta lähtenyt lentoon, mutta odotukseni olivatkin enemmän takertuneet edelliseen levyyn kuin kurkottivat uuteen. Autossa kuuntelin muistutuksena edellisen levyn parhaat raidat. ”Ollaanko tämä kesä näin?” vei mielen viime kesiin, mutta myös tähän ystävänpäivän aamuun.

Kaupungin ylle laskeutui sumuverho

”Kesäkissan kuolema kosketti meitä. Kaupungin ylle laskeutui sumuverho”, siinä lauletaan. Vähän kuin tänään, mietin. Onneksi se sumuverho sitten hälveni ja lentokone nousi vaivatta taivaan sineen.

Kotiovella varmistui, että se ilmalämpöpumppu oli tosiaan sammunut. Hurinan kyllä kuulisi. Pimeässä eteisessä kenkiä riisuessa odotin pian kuulevani toisenlaista hurinaa, kun Pablo-kissa tulisi kiehnäämään jalkoihin, rapsutuksia vaatien.

Ikävä kyllä sekin hurina oli nyt lakannut. Synnynnäinen sydänvika.

Merkkasin kuolinajaksi 14.2, klo 4.12. Silloin se tekstiviesti sähkökatkoksesta oli tullut. Hyvästi Pabu.