…varsinkin kun tullaan maasta mämmin.”

Mallorcan matkalta sukulaisille lähetettävät postikortit ja niihin kirjoitettavat lyhyet runot olivat pienelle Arville hauskaa altaanreuna-aktiviteettia. Varjon alla, suojissa keskipäivän polttavalta auringolta, hihittelimme isän kanssa nokkelille lomaterveisille.

Rustailuun saattoi hujahtaa helposti koko iltapäivä. Ja monta pulloa kokista. Välipulahdus altaaseen ja takaisin runoilemaan. Jokaiseen korttiin piti saada erilainen tervehdys, joka olisi hauska vähintään omasta mielestä ja mahdollisesti kertoisi reissusta jotain myös vastaanottajalle.

Muistan kyllä, että välillä varsinainen sanoma oli liiankin hyvin piilotettu joko äärimmilleen viedyn sanaleikin tai kryptisen kirjoitusasun taakse. No, ainakin kääntöpuolella oli usein joku nätti kuva, jos tekstistä ei saanut otetta.

Perinne ei ikävä kyllä säilynyt sellaisenaan omille reissuilleni. Harvassa ovat ne kerrat kun olen matkamuistelmia sen jälkeen postikorttiin kirjannut. Miksiköhän tosiaan? En oikeastaan keksi kuin tekosyitä.

Eikö sille todella riitä aikaa – lomalla? Onko siitä niin paljon vaivaa, istua vaikka kahvilassa ja palkita itsensä espressolla joka viidennen kortin jälkeen? Onko Instagram kuitenkaan ihan sama asia? Ei se taida olla.

Olen tällä viikolla monena aamuna herännyt aikaisin ihmettelemään parvekkeelta näkyvää maisemaa ja pohtimaan postikorttitarinoita. Olen läppäri sylissä miettinyt miten kuvailisin näköalaa niin, että edes osa sen upeudesta olisi lukien koettavissa.

Mitä kirjoittaisin postikorttiin, jossa olisi vaikka juuri tämä kuva? Miten kuvailisin tunnelmaa juuri ennen kaupungin heräämistä?

Kuvailisin varmaan vuoriston lakiviivaa ja sitä hetkeä kun aamuauringon voi arvailla ihan pian paljastavan punaiset poskensa sen takaa. Uskoisin kirjoittavani postikorttiin kaupungin siluetista, joka piirtyy terävänä varjona vasten yöltä unohtunutta utuista usvaa.

Kirjoittaisin kaikkoavista pilvistä, viileät varpaani lämmittävistä ensimmäisistä päivänsäteistä ja kolmannestatoista kerroksesta avautuvasta kauniista kaupunkimaisemasta. Mainitsisin todennäköisesti aamukahvin ja tuoreet hedelmät.

En keksisi mitään sanaa, joka rimmaisi Chilen kanssa, joten päätyisin luultavasti riimittelemään kuuman ja huuman kanssa. Tai sitten vain kierrättäisin vanhoja hyviä Mallorcan riimejä, kuten ”Hola hola, hyvin maistuu Coca-Cola”.

Tai sitten vain kirjoittaisin postikorteista lyhyen postauksen johon lisäisin paljon kuvia ja kuittaisin koko homman sillä.

Pahoittelen jo etukäteen. On hyvin todennäköistä, että tästäkään inspiroituneena en saa postikorttiprojektia aloitettua. Ei nyt ainakaan henkeä kannata pidättää odottaessa.

Yritän korvata sen tykittämällä joka ikiseen sosiaaliseen mediaan niin paljon lomakuvia kun datavartija suo. Toivottavasti ne lämmittävät sinua yhtä paljon kuin ajatus lumisohjosta ja räntäsateesta lämmittää minua.

Hyvää viikonloppua toivottaen ja vielä yli viikon lämmössä lomaillen,

Arvi