1. VIIKON mielenkiintoisin rakennusprojekti: Lahden MM-kisojen avajaiset.

Tiistaina päivääni sulostuttivat herrat Sibelius ja Pacius jotka checkasivat soundejaan etätoimistoni parvekkeen alla. Sielukkaat sinfoniat pauhasivat mestarillisista äänentoistimista Lahden keskustorilla, jonka kannella hiihtokisojen avajaisseremonia sittemmin keskiviikkoiltana järjestäytyi.

Harmittavasti en voinut jäädä parvekkeelle heiluttamaan Suomen lippua ja tulla tv-kameroiden bongaamaksi varsinaisena juhlapäivänä. Kuvakulmat olisivat olleet kohdillaan.

2. VIIKON mielenkiintoisin lehdistötilaisuus: Valkoisen talon tiistainen lehdistötilaisuus.

– Tulemme häätämään kaikki laittomat siirtolaiset, jotka ovat syyllistyneet rikokseen tai ovat epäiltyinä rikoksesta.
– Eikö laiton maahantulo ole itsessään rikos?
– Kyllä.
– Eikö se tarkoita, että tulette häätämään kaikki laittomat siirtolaiset?
– Tulemme priorisoimaan ne henkilöt, jotka ovat tehneet rikoksen tai ovat epäiltynä rikoksesta.
– Miten käy heille jotka eivät ole rikkoneet lakia muuten kuin rikkomalla lakia olemalla laittomia siirtolaisia?
– Laki on laki. Emme me voi antaa myönnytyksiä joillekin ja häätää vain joitain lainrikkojia.

Malliesimerkki siitä kuinka ikävä aihe (”häätökeskustelu”) kääritään hopeareunuksiseen kirjekuoreen (”häädämme pahat”) ja vältytään viestittämästä todellista asiaa (”kaikki lähtee”).

3. VIIKON mielenkiintoisin seminaarioppi: Ei tule uutta jakoa.

Kolme vertauskuvallista pelikorttipointtia elämän muutostilanteisiin suhtautumisesta:

1. On taito ymmärtää, milloin kannattaa hyväksyä jaossa tulleet kortit sellaisina, kuin ne kädessä nyt ovat ja milloin kannattaa lähteä neuvottelemaan uudesta jaosta.
2. On taito kääntää huonoista korteista aiheutuva kiukku nopeasti siihen, miten juuri näillä korteilla pelataan mahdollisimman hyvä peli.
3. On taito osata kertoa avoimesti, jämäkästi ja eteenpäin kannustaen, että uutta jakoa ei ole tulossa vaikka kuinka tekisi kipeää.

4. VIIKON mielenkiintoisin kulttuurikokemus: ISÄ, Studio Pasilassa.

Lunastimme joululahjaksi saadun Stockmannin lahjakortin. Lahjanantajan toivetta mieluusti kunnioittaen käytimme sen kulttuuriin.

Pasilan teatterissa kulki iltanäytöksenä ISÄ, joka on tarina dementoituvasta miehestä, hänen omasta, jatkuvasti haparoivasta näkökulmastaan kerrottuna. Ajan ja paikan taju eivät tahdo pysyä sairastajan hyppysissä kun hartaasti rakennettuja lavasteita puretaan pala kerrallaan – kunnes jäljelle jää enää kolkko sairaalahuone.

Sanoisin näytelmän kykenevän kertomaan ansiokkaasti siitä turhautumisesta ja tuskasta, jonka katala sairaus kantajalleen ja omaisille aiheuttaa. Vahva koskettavuus on eittämättä läsnä mikäli katsojalla on henkilökohtainen tartuntapinta aiheeseen. Ilman sitäkin, esitys oli toki vaikuttava.

Tarina etenee kuten arvata saattaa eikä draama mielestäni saavuta varsinaisen kaaren muotoa. Ehkäpä anti onkin juuri tuossa dokumentaarisessa näkökulmassa, jonka avulla ainakin minun tuli ensi kertaa nähtyä kuinka hullu maailma on dementoituneen silmin.

Huumoria on ujutettu kohtauksiin, joihin se arvokkaasti sopii – niin, ettei se pääse mustumaan. On selvää milloin on ok nauraa potilaan kömpelyydelle ja milloin ei.

Suositus, erityisesti heille joiden kohdalla muistisairauden käsittely on jollain tavalla ajankohtaista.

5. VIIKON paras valokuva: Ilona lentokentän parkkipaikalla.

Kävimme ennen teatteria perinteikkäällä lentokenttälounaalla. Ensin carbonara Bistrotista, sitten kahvit starbucksista.

Tullessamme ulos terminaalista, katseeseeni tarttui Mandatum Lifen iso mainostaulu, jossa on puolikkaat miehen kasvot. Sain vision, joka johti parin minuutin ja Ilonan siirtelyn jälkeen mielestäni onnistuneeseen ikuistukseen.

Onnekseni aurinko, joka oli juuri laskeutumassa Helsinki-Vantaan taa, ehti viimeisine säteineen vielä luomaan elon ja varjon etualalla kauniisti esiintyviin kasvoihin.

Hyvää sunnuntaita toivottaen,

Arvi