Netflix ja kristillinen paasto

Vuosi sitten istuin työpaikan lounasravintolan pöytään salaattikulhon kanssa. Olin ottanut tosissani haasteen osa-aikaiseen kasvispainotteiseen lounasruokavalioon siirtymisestä. Edessäni vihertävä annos oli todiste siitä.

Huomaan noudattavani uuden, itseäni kehittävän, tavan oppimisessa kahta vaihtoehtoista metodia: hiljaista hivuttamista tai överin stabilointia.

Hankaliin, syvälle juurtuneisiin ja elämänmuutoksen kokoisiin muutoksiin isken hiljaisen hivutuksen taktiikalla. Se tarkoittaa sitä, että muutoksia tehdään niin niukasti, että uusista tavoista on hankalassakin tilanteessa mahdollista pitää kiinni. Pieniä muutoksia, vähän kerrallaan.

Hiljaisen hivuttamisen taktiikassa olennaista on aloittaa muutos sieltä missä muutoksen tekeminen on turvallista. Siis sellaisessa paikassa, ajassa ja ympäristössä, jossa uuden tavan pysyvyys ei joudu jatkuvasti vaakalaudalle. Kasvisruoan syöminen lounaalla on hyvä esimerkki tällaisesta turvallisesta lähestymistavasta.

Lounasaikaan on nimittäin harvoin sellaisessa moodissa, että on pakko saada syödä pizzaa. Tunnistan sellaisia, melkein jokaviikkoisia tilanteita elämästäni, jolloin tekee mieli syödä pizzaa. Lounasaikaan ei yleensä tee mieli syödä oikeastaan mitään tiettyä. Lounas on ruokailua kokousten välissä. Energiatankkaamista.

Työpaikan lounasravintola on turvallinen aloituspaikka kasvispainotteisen ruokavalion aloittamiselle myös siitä syystä, että muut lounasvaihtoehdot eivät juurikaan ole salaattilinjastoa houkuttelevampia. Salaattibaarista saa vielä itse koota oman annoksensa – usein vielä hyvistä raaka-aineista.

Hiljaisen hivuttamisen taktinen toimivuus perustuu juuri tähän efektiin. Kun pikku hiljaa (vuoden kuluessa) uudesta tavasta (salaatin syömisestä) tulee itsestäänselvyys, alkaa sen noudattaminen tapahtua tiedostamatta, automaattisesti. Näin on mahdollista, että uusi tapa, siihen liittyvät liikeradat, uskomukset ja tuntemukset on mahdollista siirtää turvallisen alueen ulkopuolelle – vaikka koti-iltoihin ja viikonloppuihin.

Hivutus on siis pitkän tähtäimen harras ja harkittu muutosmatka. Toinen, hyvin erilainen muutosmetodi, jonka olen omaksunut, on överin stabilointi.

Överin stabiloinnissa on kysymys siitä, että opeteltava taito tai tapa viedään heti alusta niin pitkälle kuin on mahdollista. Mietitään siis mitä tämä uusi tapa tarkoittaa äärimmilleen vietynä ja lähdetään toteuttamaan sen kaltaista toimintaa.

Överi on nimensä mukaisesti liioiteltua ja usein sen mahdottomuuden rajat tulevat nopeasti vastaan. Kun rajat tulevat vastaan, alkaa stabilointivaihe. Överiä aletaan vaihe vaiheelta tiputtelemaan pienemmille kierroksille, kunnes löydetään arkielämän kanssa yhteen soiva balanssi – stabiili tila.

Olen huomannut usein lähteväni esimerkiksi urheilemaan överin stabilointi -taktiikalla. Poikkeuksetta epäonnistuen. Elämänmuutoksen kokoisissa asioissa, kuten urheilu itselleni on, tulee noudattaa hiljaisen hivuttamisen metodia, jossa lenkkien määrää ja pituutta hivutetaan hiljaa isommalle.

Työelämässä överin stabiloinnissa on ollut monessa tilanteessa hyötyä. Esimerkiksi valmennustaitojen kehittämisessä.

Kahdenvälisen valmennuksen yksi tärkeimpiä elementtejä on mielestäni oikeanlaiset, valmennettavan oman ajattelun herättävät kysymykset. Kysymysten tulee olla avoimia, mielellään johdattelemattomia ja niiden vaativuustason tulee vaihdella, jotta valmennettavan aivot joutuvat todella töihin.

Kun lähdin harjoittelemaan hyviä kysymyksiä, lähdin harjoittelemaan niitä överin stabilointi -tekniikalla: kysyin valmennustilanteissa pelkkiä kysymyksiä. Kysyin, vaikka en enää keksinyt mitä kysyä. Käänsin jokaisen kommenttini kysymysmuotoon. Väkisin. Joskus tuli hiljaisia hetkiä oikeita kysymyssanoja etsiessä.

Parin valmennuksen jälkeen huomasin, että tässä joutuu itsekin pohtimaan todella paljon, mikä ei välttämättä palvele tilannetta kokonaisuutena. Lisäsin kysymysten lomaan omia kommenttejani ja löysin valmennusten edetessä keskitien: Valtaosa kysymyksiä, joitain kommentteja.

Överiksi vetämisessä on monesti se hyvä puoli, että oppiminen tapahtuu todella nopeasti. Uusi taito on otettavissa haltuun yllättävän nopeasti, kun siihen keskittää hetken aikaa kaiken huomionsa. Samalla tulee myös testattua omien taitojen äärirajat. Joskus se kieltämättä aiheuttaa hämmennystä kanssaeläjissä.

Hiljainen hivuttaminen ja överin stabilointi – kaksi keinoani henkilökohtaisen muutoksen tekemiseen.

Tarkoituksenani ei ollut vain kertoa henkilökohtaisen muutoksen tekemisen keinoistani vaan siitä, että ajattelin koittaa näiden kahden yhteisvaikutusta.

Kuten sanoin, vuosi sitten istuin työpaikan lounasruokalassa salaattikulho ja uusi haaste edessä. Hiljaisen hivuttamisen taktiikkaa noudattamalla olen huomannut viimeisen vuoden aikana syöneeni lähes jokaisella lounaalla salaattia. Muu ruoka on kahden käden sormissa. Kasvislounaasta on tullut tapa.

Onkin aika ottaa seuraava steppi, uusi haaste. Hivutus ottaa kasviruokamielessä vauhtia överin stabiloinnissa, kun lähden nyt yrittämään, mitäpä muutakaan kuin – tsädäm! – vegaanista maaliskuuta!

Minut on aivopesty maailman tuhoutumisen, terveyteni romahtamisen ja eettisen sorron pelkoon. Minulle on saarnattu urheilijoiden, psykologien, tohtorien ja muiden elämän valon löytäneiden toimesta kasviksen kiistattomasta ylivoimasta kaikkien edellä mainittujen pelkojen voittamisessa.

Minä uskon.

Vaikka teemaan sopisikin, kyseessä ei ole kristillinen paasto. Jos johonkin pitää syyttävä sormi osoittaa, niin Netflixin ruokadokumentteihin. Suosittelen. Tai en, jos tykkää pihvistä.

Vegaaninen maaliskuu tarkoittaa käytännössä kaiken lihan, kalan, maidon ja kananmunien pois jättämistä.

Ostin smoothie-koneen.