Kirjasin puhelimen muistioon viikon aikana useita hyviä mietelauseita ja pohdittavia aiheita. Tässä niistä muutama.

1. ”Mun mielestä se oli hyvä idea. Sit mä sanoin sen ääneen. Se oli kaikkien muiden mielestä ihan paska idea.”

Olin viikolla kuuntelemassa Arman Alizadia. Hän puhui merkittävimmistä elämänvaiheistaan ja käännekohdistaan, jotka ensin kuljettivat hänet Iranista monen mutkan kautta Suomeen, sitten räätäliksi ja myöhemmin menestyneeksi tv-tuottajaksi.

Seitsemänvuotiaana juuri Suomeen tullut Arman kirjoitti kerrostalon ilmoitustaululle englanniksi: ”Olen Arman, minulla ei ole ystäviä”. Seuraavana päivänä ovikello soi ja oven takana oli naapurin Pekka, samanikäinen poika. Heistä tuli ystäviä ja leikkikavereita, vaikka he eivät ymmärtäneet toistensa puhetta.

”Ihmisillä ei ole enää aikuisiällä kykyä olla toiseen ihmiseen yhteydessä ilman yhteistä verbaalista kommunikaatiokieltä”, hän sanoo. Lapsenomainen kiinnostus ja uteliaisuus hiipuu, jos sitä ei ruoki ja anna sille tilaa.

Arman puhuu menestyksestä pääosin uteliaisuuden, intohimon ja virheistä oppimisen kautta.

”Palkkamurhaajan puhelinnumeroa ei saa kysymällä sitä Facebook-päivityksessä”, hän toteaa kertoessaan tutkimustyöstä, jonka hän teki löytääkseen hankalasti tavoitettavia haastateltavia mitä monituisimmista maailman montuista.

Arman ylistää virheiden tekemisestä aiheutuvaa oppimista. Se on sellaista oppimista, jota ei oikein voi saavuttaa kuin tekemällä juuri ne kyseiset virheet. ”Kun epäonnistuminen alkaa toimia motivaationa uudelle yritykselle, alkaa menestys” ja ”ei voi olla hyvä, jos ei välillä ole huono”, hän toistaa tunnin aikana pariin otteeseen.

Jälkimmäinen lause kuulostaa ensin aika askeettiselta aforismilta, mutta hetken aikaa pyöriteltyä siinä on se sama jämäkkä pointti, joka Thomas Edisonilla oli kertoessaan epäonnistuneista yrityksistään luoda hehkulamppu.

“En ole epäonnistunut kertaakaan. Päin vastoin, olen täysin onnistuneesti eliminoinut 10 000 huonoa tapaa valmistaa hehkulamppuja.”

Aikaa kestävien ja myös tuttujen viisauksien varaan Arman on puheensa rakentanut. Ainutlaatuisuutta puheessa on omakohtaiset tarinat, joilla hän nuo viisaudet validoi. Todelliset tarinat tuovat uskottavuutta ja tartuntapintaa, jota self-help-oppaat harvoin tavoittaa.

Kenen tahansa on helppo sanoa, että ”usko unelmiisi”. On eri asia kertoa tarina räätälistä, joka halusi tehdä telkkariohjelman, jossa maailman parhaat tappelijat lyövät tätä räätäliä naamaan. Ja lopulta onnistua siinä aika hyvin.

”Mun mielestä se oli hyvä idea. Sit mä sanoin sen ääneen. Se oli kaikkien muiden mielestä ihan paska idea.”

Kill Armania katsottiin lopulta 135 maassa.

2. ”Sä voit ottaa ihan iisisti ja olla vaan.”

Työajatuksista normaalielämään palautuminen vie yllättävän kauan. Varsinkin, jos päivän aikana on ollut käsittelyssä monia syvällistä ajattelua vaativia teemoja. Vaikka Armanilla oli mielenkiintoisia ajatelmia, en nyt viittaa niihin – arkipäiviin sattui tällä viikolla muutenkin poikkeuksellisen paljon pohdittavaa.

Reilun tunnin kotimatka Pasilasta Renkoon riittää useimmiten ajatusten niputtamiseen ja kotipihaan tullessa olen saavuttanut mielenrauhan. Silloin kun teen kotona töitä, irtautumista ei ihan samalla tavalla pääse tapahtumaan. Rauhoittavaa maiseman tuijottamista ei tule tehtyä kotioloissa, niin kuin auton ratissa.

Huvittavimpia ovat ne tilanteet, joissa olen lähtenyt etäpäivän jälkeen, suoraan parin tunnin palaverista, vaikka kauppaan tai syömään. Tai parturiin, kuten perjantaina.

”Tulipas se selkeästi!”, ilahtui parturi rekisteröidessään minut jonoon puhelinnumerollani. Hämmästyin kommenttia ja sitten tajusin käyneeni puhelinnumeroni hänelle läpi hitaasti, kovaäänisesti, numero kerrallaan ja H Y V I N S E L K E Ä S T I A R T I K U L O I D E N. Äänensävyllä, jolla virransäästö-modessa oleva robotti sen olisi kertonut.

Pesupaikalla hän kysyi, että lämmittikö aurinko kun tulin. Kaivoin ensin mielestäni tiedon siitä, mitä vuodenaikaa nyt eletään. Sitten parhaimmat muistikuvani tämän päivän säästä. Mietin minkälainen takki minulla olikaan päällä kun tulin. Oivalsin, että kysymyksestä päätellen ulkona paistaa todennäköisesti aurinko ja lopulta muistin auton mittarin näyttäneen +18. Olin ihmetellyt sitä. Sitten muistin kaulahuivini lepattaneen tuulen voimasta koko kävelymatkan parturiin.

Vastasin näiden tietojen valossa jotain hyvin ytimekästä, kuten ”joo” tai ”ei se oikeastaan”.

Takaisin leikkuutuoliin päästyäni pahoittelin, että olen aika ajatuksissani vielä työpäivän jälkeen. Parturi sanoi taikasanat:

”Sä voit ottaa ihan iisisti ja olla vaan.”

Aika kiva lupa. Tuli yhtäkkiä helppo olo. On perjantai, aurinko paistaa, ulkona saattaa olla lämmin, päähieronta ja hiustenleikkuu piristää ja viikonlopun suunnitelmat on hyvin rennot. Hän oli oikeassa, voisin nyt olla vaan ja jatkaa ajatuksiani jälleen maanantaiaamuna.

Laitoin puhelimella lisää parkkiaikaa ja köpöttelin torin poikki Nooran viinibaarin terassille ja tilasin lasin Bollingeria.

Kyllä se aurinko lämmitti.

3. ”Jos pitäis valita, oisiksä mielummin sokea vai kuuro?”

Samppanjalasin äärestä soitin ystävälleni. Hän oli Siwassa, ostamassa kananmunia.

Juteltiin ensin kananmunista, sitten polvilumpioista, sitten pelikonsoleista, sitten bloggaamisesta, sitten Hämeenlinnan ravintoloista ja lopulta, kun olin saanut lasin tyhjäksi, hän esitti hankalan kysymyksen, joka jäi mietityttämään loppuillaksi:

”Jos pitäis valita, oisiksä mielummin sokea vai kuuro?”

Niin, kuuntelisinko mielummin laineen liplatusta, vai katselisinko horisonttia? Luopuisinko musiikin kuuntelemisesta ja kitaran soitosta vai kirjoittamisesta ja lukemisesta? Mitä keskustelusta jäisi uupumaan jos se tapahtuisi viittoen tai kirjoittaen? Mitä tapahtuu tunnelmalle, jos on aina hiljaista? Mitä jos ei näkisi muiden hymyilevän?

Sekä sokeuden, että kuurouden kanssa oppisi varmasti elämään – ainakin selviytymään – mutta on vaikea kuvitella kuinka helpolta tai hankalalta jotkin askareet tuntuisivat vuosien harjoittelun jälkeen.

Pitäisikö kysymystä miettiä peruselämässä selviytymisen, työn vai intohimojen kautta? Jos kokeilisin kumpaakin vaikka yhden päivän, osaisinko sanoa sitten paremmin?

Jatkan pohdintaa toiste.

4. ”Ihmisen ja hänen valmistamansa ja syömänsä/juomansa välissä voi olla hellyyttä.”

Sain vision.

Hyvää lihaa. Siivutettuna, kaveriksi rucolaa, makeita kirsikkatomaatteja, parmesaania. Ja joku hyvä punaviini.

Lihatiskiltä bongasin naudan fileen lisäksi hyvännäköistä karitsan karetta. Otin sitä alkuruoaksi. Jälkkäriksi juustoja ja kirsikkahilloa.

Kotiin päästyäni otin itsestäni ja naudan fileestä kuvan. Se herätti hauskaa keskustelua Facebookissa.

”Harva pihvi pääsee profiilikuvan. Arvostan.”

”Tämä valtava hellyys kuvassa saa ihmisen kyyneliin. Kyllä siitä väistämättä Hannibal tulee ensimmäisenä mieleen.”

”Hellyyden Hannibal” lanseerattiin.

”Ihmisen ja hänen valmistamansa ja syömänsä/juomansa välissä voi olla hellyyttä”, oli mielenkiintoinen näkökulmaa ihmisen ja ravinnon väliseen suhteeseen.

Ruoan tuoksu ja maku tai lasista hörpätty kulaus voivat palauttaa muistoihin, rentouttaa, laskea stressiä – tuoda kaiken kaikkiaan hyvän mielen. Serotoniinia erittyy ja kortisolitaso laskee.

Hyvä ruoka voi siis toden totta aiheuttaa aiheuttaa sydämen värähtelyjä muutenkin kuin liiallisen suolan käytön takia, jos pohdiskelee hetken sitä ruokaa, jonka suuhunsa laittaa.

5. ”Yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin.”

Ei suinkaan viimeisinä sanoinaan, mutta viimeisessä Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa, vuonna 2013, viikonloppuna edesmennyt presidentti Mauno Koivisto sanoi nuo viisaat sanat.

”Kyllä kaikki järjestyy”, on lohtua antava ja tulevaisuuteen positiivisesti katsova lausahdus. Mitä tahansa menetyksiä kokeneet ihmiset – eli kaikki meistä – olemme sen joskus katteettomaksi lupaukseksi todistaneet, mutta lauseen voima lieneekin siinä, että se on useimmiten totta.

”Yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Yleensä se kannattaa siinäkin tapauksessa, ettei siihen edes uskoisi”, Mauno totesi haastattelussa.

Kun kaikki sitten ei mene hyvin, kun kaikki ei järjestykään, kannattanee Maunon viisautta jatkaen luottaa siihen, että tulee vielä sellainen aika, jolloin kaikki ei tunnu niin epäoikeudenmukaiselta, väärältä tai ahdistavalta.

Presidentin siteeraus sopii hyvin tähän sunnuntaihin, sillä nyt on äitienpäivä. ”Kaikki menee hyvin” on hyvin tyypillinen äidin lapselleen sanoma rohkaisu, lohdutus ja uskon lujitus. Sen on varmaan kaikki äidiltään joskus kuullut.

Hyvää äitienpäivää toivottaen,

Arvi