Hämeenlinnalainen taiteiden yö, espoolainen kameran valvottama yö, länsi-loviisalainen mökkiyö, House of Cards -yö. Viimeisen lomaviikon kylmät yöt olivat pimeitä. Ja pimeitä.

Viimeinen lomaviikko, odotukset: Sataa vettä, vähintään on pilvistä koko ajan. Sen vuoksi luen kirjoja ja syön terveellisesti. Valmistaudun alkavaan, poikkeuksellisen intensiiviseen syksyyn. Jos aurinko paistaa, rakennan aidan loppuun.

Viimeinen lomaviikko, todellisuus: Katsoin uskomattoman monta jaksoa House of Cardsia Netflixistä. Ensin pidin sarjaa yliarvostettuna, sitten yhtäkkiä olen neljännen kauden viimeisissä jaksoissa.

Olen toisaalta onnellinen, että olen jo toiseksi viimeisessä kaudessa, sillä loma vääjäämättä lähenee loppuaan ja kun huomenna alkaa sekä työ, että KOULU, ei valkoisen talon sotkuille todennäköisesti jää aikaa.

Jos laskisi katsomani sarjojen minuuttimäärän yhteen, ei voisi uskoa minun tehneen muuta kuin istuneen olohuoneessa TV:n ääressä tai tuvassa macbookin ääressä. Mutta niin vain onnistuin tekemään muutakin.

Vietin esimerkiksi Helsinki-päivän. Kuljeskelin kiireettömästi ihmisiä katsellen ja istuin kahvilassa lukemassa kirjaa. Luksusta, johon ei ole Rengossa mahdollisuutta.

Kuin kuka tahansa turisti ostin museokortin ja kävin Kiasmassa ja Ateneumissa. Kiasma ei ollut ehtinyt päivittää taidettaan viimenäkemästä, joten Ateneum veti pidemmän korren Alvar Aallon massiivisella installaatiolla. Ukkeli on kyllä tehnyt yhden jos toisenkin designin.

En saanut tarpeekseni uusrenesanssista, joten kipitin pari korttelia itään ja istuin Kansalliskirjaston isoon saliin pohdiskelemaan lomani syvintä merkitystä.

Etsin soittolistoistani Keskittymismusaa –listan ja pistin sen niin kovalle, etten kuullut kovaan ääneen kuiskailevaa opastetulla kirjastovisiitillä ollutta eläkeläisdelegaatiota. Vanhat kirjastot on huikeita.

Todellisuutta Netflixin ja Helsinkipäivän lisäksi tällä viikolla oli se, että menetin totaalisesti hermot kameraani.

Yritin ottaa rautatieaseman edessä olevasta ruokarekasta ostamastani hampurilaisesta kuvaa, mutta kamera ei tarkentanut. Yritin ottaa Taistelevista metsoista kuvaa, mutta se ei tarkentanut. Yritin ottaa Kimi Räikkösestä kuvaa Makkarataloa vasten, mutta kamera, no, tiedätte jo mitä se ei tehnyt.

Menetin yöuneni pohtiessani, että pitäisikö vain ostaa uusi kamera heti huomenna.

Seuraavana aamuna asioin hyvinkääläisessä erittäin ystävällisessä kamerakaupassa, Fotomanissa. Kättelimme valokuvauslaitteesta kauppias Frimanin kanssa sellaisen diilin, että piti turvautua Luottokunnan tukeen. Mutta nyt on kunnon laitteet.

Muuten, jos joskus tulee tarve ostaa kamera, suosittelen Fotomania. Soittelin nimittäin kyseisenä aamuna pääkaupunkiseudun ja Turun kameraliikkeitä läpi löytämättä ainuttakaan Canon 6D Mark II:sta. Kun astuin sisään sympaattiseen Fotomaniin ja kysyin haluamaani mallia, kauppias kertoi hyllyssä olevan kahdeksan runkoa ja viritti yhden niistä minulle testiin.

No, kameran osto on tietysti yksi viikon (ja jopa vuoden) ultimaattisia kohokohtia. Ymmärrän, jos tähän on hankala samaistua, mutta sanotaanko, että kyseessä on iso juttu.

Todellisuutta House of Cardsin, Helsinki-päivän ja Canonin lisäksi tällä viikolla oli Hämeenlinnan Taiteiden yö.

En ole aiemmin ollut missään taiteiden öissä, mutta nyt olin. En vähiten sen takia, että tulen suosimaan kaikenlaisia ilmaistapahtumia niin kauan kun se Luottokunnan ja minun välinen sopimus on rauennut.

Kierros alkoi Nooran viinibaarista, jossa paikallinen jazz-trio väänsi suomi-iskelmää bossanovan muotoon oikein mainiolla tavalla. Siitä jatkoin vesisateen juoksuttamana Suistolle mihin oli kerääntynyt hyvin erikoinen katras erilaisia, ehkä hieman kokeilevia artisteja. Inspiroiduin.

Verkatehtaalla illan päätöskonsertista vastasi Anssi Kela, jota kuuntelemaan ja kuvaamaan pakkauduin aivan eturiviin. Otin varmaan 800 kuvaa kun innostuin uuden kamerani kyvyistä.

Juuri ennen viimeisiä biisejä survouduin ihmismassan läpi ulos, jotta pääsisin ilman jonotusta hakemaan yöburgerin Marin grilliltä. Luksusta, johon ei ole Rengossa mahdollisuutta.

Todellisuutta oli myöskin rapujuhlat. Perinteeksi muodostuneet länsi-loviisalaiset rapujuhlat olivat jälleen menestys.

Rapujuhlien tunnelmassa on jotain mistä pidän. Siinä yhdistyy monia illanvieton parhaita elementtejä: hidasta syömistä, napostelua ja napsimista, laulamista ja kuivia valkoviinejä. Rapujahan minä en syö, mutta ei se osallistumista estä.

Isnäsissa paistoi tänäaamuna aurinko. Toivottavasti paistaisi koko päivän. Hyvää sunnuntaita toivottaen,

Arvi