Päivä 1:

Tuntuu kun lentokone laskeutuisi mereen. Renkaat kuitenkin vingahtavat osueessaan kiitoradan pintaan. Vasemmalla näen Madeiran lentokentän jonkun varastorakennuksen. Eiku se onkin se lentokenttä. Viimeisellä penkkirivillä matkustamisesta oli hyötyä ensimmäistä kertaa lennon aikana. Pääsemme livahtamaan takaovesta ulos. Lämmin ja kostea ilma ottaa meidät vastaan. Hetken kuluttua laukkumme ottaa vastaan kaksi rikollisliigaan kuuluvan näköistä herrasmiestä. He nakkaavat kapsäkkimme rähjäisen pakettiauton kyytiin. Ei auta kuin toivoa että ne päätyvät joskus samaan osoitteeseen meidän kanssa. Tunnin päästä pukumies koputtaa oveemme ja hänellä on laukkumme kannossa. Hän tienasi vähän juomarahaa.

Ensimmäisen illan teemana on tutustua kaupunkiin, ymmärtää mistä tässä saaressa on oikein kysymys. Kävelemme reilut 5 kilometria ja huomaamme että matkan varrelle on mahtunut todella monta potentiaalista illallispaikkaa. Hienoja ja tunnelmallisia ravintoloita on paljon! Maisema tuntuu muuttuvan koko ajan. Välillä talot näyttävät siltä kun kävelisi Itävallassa, välillä Turkissa. Rehevät puistot ja kostea merituuli tuo mieleen trooppisen saaren jossain vielä kauempana. Violetit kukinnot puissa vasten modernia rakennusta tuovat mieleen Japanin. Kun katson puhelimellani ottamiani kuvia, näyttää kuin olisin käynyt vain Tallinnassa vaikka todellisuudessa ollaan jo ensimmäisenä iltana nähty vaikka mitä hienoa. Sitten taas tämän ensimmäisen illan ruoan tasoa ei tarvitse lähteä etsimään kotikunnan huoltoasemaa pidemmältä. Suklaajälkiruoka ja harkitsemattomuuden tunnustaminen ravintolaa valitessa pelastaa paljon. Kotimatkalla ostin pyöreät aurinkolasit! Huomenna alkaa rusketuksen vastaanotto, aurinkorasvaa en laita!

Päivä 2:

Koko päiväksi luvattiin pilvistä säätä. Tiedon paikkaansa pitämättömyyden vuoksi olen nyt punainen. Aamupalan nautittuamme pakkasimme reput ja päätimme lähteä tutkimaan kyliä. Etenimmekin melkein sata metriä kunnes meidät pysäytti tiellemme pompsahtanut taksikuski. Hän kertoi meille mahdollisuudesta hypätä hänen kyytiinsä ja nähdä kaikkea hienoa. Tartuimme tilaisuuteen ja nousimme autoon. ”Olen Manuel, teidän henkilökohtainen kuljettajanne tänään”. Hyvän englanninkielen taidon Afrikan matkoiltaan saanut iloinen herrasmies kertoi kolmituntisen reissun aikana Madeiran historian, nykytilanteen, kulttuurista, politiikasta, perheestään ja oikeastaan kaiken mitä tiesi. Ystävällinen taksikuski päätti jokaisen lauseensa kunnioittavasti ”Sir”. ”Look left, Sir. Beautiful trees, Sir”. Hän vei meidät katsomaan vuoristoa sekä ylhäältä kilometrin korkeudesta että alhaalta laaksoista.

Madeiran ainoa elinkeino on turismi. Täällä ei tuoteta mitään, paitsi vähän banaaneja. Manuel oli ymmärtänyt tämän, osasi olla kiitollinen matkailijoista ja toi kiitollisuutensa myös julki. Hän kiitti meitä uudesta tiestä ja tunnelista. ”Ne on teidän rahoilla rakennettu”. Hän pyysi anteeksi kun joku oli jättänyt roskia vuoristotien pysähtymispaikalle. Hän avasi ja sulki taksin ovet aina puolestamme. Hän pyysi aina pysähdyspaikalla, ettemme pitäisi huolta kellosta, olimmehan lomalla. Hän kyllä odottaisi. Sovimme toiset treffit perjantaille jolloin hän hakee meidät ja vie katsomaan muita näköaloja. Hyvä Manuel!

”Mä en tarvii aurinkorasvaa” sanoin kun menimme sitten tohon altaan reunalle köllötämään. Parin tunnin päästä hain sitä aurinkorasvaa hotellihuoneesta ja yritin levittää sitä iholleni huutamatta kivusta ja särystä. ”Tää kuuluu tähän juttuun” sanoin yrittäen selittää miksi iho pitää aina polttaa ensimmäisenä lomapäivänä. Viiden tunnin päästä ajattelimme että ehkä nahka on jo tarpeeksi tummaa ja lähdimme illallistamaan. Mansikoiden maukkaus kompensoi mahdollisesti alku- ja pääruoassa maistamatta jääneitä makuja. Huomenna ei ainakaan oteta aurinkoa, muuta en tiedä!

Päivä 3:

Kolmen tunnin reipas aamukävely Funchalin keskustassa, juotiin violettikukkaisten Jakaranda-puiden alla kokikset. Mahdollisesti sunnuntaina järjestettävien kukkafestivaalien takia yhtään autoa ei ollut vuokraamoissa tyrkyllä, joten kyselimme taksikuskeilta saaren ympäriajon kustannuksia. Hinta laski keskustelun edetessä hyvää vauhtia mutta emme päässeet tavoitetasoon joten suuntasimme takaisin hotellille, uima-altaalle. En ollut mielessäni kuitenkaan luovuttanut tämän autoasian suhteen ja päätin vielä tarkistaa yhden vuokraamon. Saimme erään vuokraamon viimeisen auton huomiseksi. Yaris (Muokkaus: Se olikin Corsa) odottaa hotellin edessä klo 10.00.

Ostettiin sitten After Sunnia. Jos loppuviikosta vois taas kulkea katua auringon puolella. Vodafonen liikkestä löytyi sim-kortti iPadiin, kuunneltiin USA-Suomi Novalta ja mussutettiin sipsejä. Ruoan taso tällä paratiisisaarella alkaa hahmottumaan. Lentokoneessa tarjoiltu itämainen kana on edelleen ykkösenä. Emme kuitenkaan lannistu. Huomenna serpenttiinitiet johdattavat meidät upeisiin nähtävyyksiin ja toivottavasti saaren jostain kolkasta löytyy myös joku huippuravintola. Onko odotukset liian kovat vai syödäänkö vääriä ruokia?

Paikalliset on muuten todella kovia lenkkeilemään! Koko ajan ohi tai vastaan juoksee reippaita, hyväkuntoisia madeiralaisia. Täytyyköhän sitä ostaa lenkkitossut ja lähtee seuraks joku aamu.

Päivä 4:

Autovuokraamon edustaja esittelee minulle Opel Corsaa. Lommoja on, mutta ne kuuluvat asiaan täällä Madeiralla, toteaa Viktor. Otamme suunnan länteen rannikon mukaisesti. Muutaman moottoritiekilometrin jälkeen vuoristo kutsuu. Ylös, oikealle kylän läpi, alas, sillan yli vasemmalle, ylös, oikealle kylän läpi, alas, sillan yli vasemmalle, ylös oikealle kylän läpi, tunneli, alas, sillan yli jne. Viidenkymmenen kylän, tunnelin ja pienen sillan jälkeen olimme saaren länsipäädyssä. Corsa hyytyi jokaiseen ylämäkeen. Pysähdyimme muutaman kerran pilvessä, tutustuimme pariin vapaana tallustelevaan nautaan ja ihastelimme rehevää ja tiheäkasvuista luontoa. Ajoimme kohti pohjoista ja sieltä saaren keskimailta takaisin kohti etelää. Lukemattomia vihreän eri sävyjä ja jatkuvasti muuttuva sää.

Illalla päätimme lähteä syömään ravintolaan jonka seinään oli kultaisin kirjaimin kirjoitettu “RECOMMENDED”. No, tuli syötyä kuudentoista euron peruna. Oli siinä lautasella toki muutakin, mutta kun sellainen ajatus tulee päähän että nyt kiukuttaa, niin se ei lähde pois. Sain eteeni kuivan pihvin ja muutaman minuutin päästä kylmän kastikkeen seurakseen. Levitin jääkaappilämpöistä bearnaise-kastiketta lusikalla kuin majoneesia pihvini päälle. Maistoin. Lusikoin “kastikkeen” pihvin päältä pois. Maistoin uudelleen. Se oli siinä. Tarjoilija kysyi täyden lautasen nenäni edestä lopulta hakiessaan, nautinko. Annoin palautteen ja kerroin etten nauttinut. Ei tilattu jälkiruokaa “RECOMMENDED”- paikassa.

Käytiin katsomassa miltä Funchal näyttää illalla vuoristosta katsottuna. Funchal on hieno kaupunki. Yhdellä silmäyksellä näkee yli sadantuhannen ihmisen kodit. Valkoiset kivitalot, joissa kaikissa on samanlainen, oranssi katto. Ainakin satatuhatta valoa vuoriston ympäröimänä ja vuorten rinteille kavunneina.

Huomenna 9.30 Manuelin kyytiin, katsotaan mihin hän meidät vie.

Päivä 5:

”Excuse me, Sir” sanoo Manuel jo ehkä kymmenettä kertaa kun nostaa Mercedeksen aurinkolippaa minun puoleltani, jotta näkisin hänen kätensä osoittamassa suunnassa “African Tulip”-puun tai “Trumpet”-kukkia.

Sehän on kiva asia jos mennessään jonnekkin, omat odotukset ylittyvät. Kun odotukset alittuvat vähänkin, se jää mieleen. Ei kuitenkaan riitä että odotukset ylittyvät vain vähän, jotta tilanne jää hyvin mieleen. Niiden on ylityttävä reilusti. Tämän matkan, vaikka sitä onkin vielä jäljellä, odotusten reilusti ylittävä asia tulee olemaan taksikusi, Manuel.

Sovimme tapaamisen hotellille klo 9.30. Manuel oli paikalla kun astuimme ovista ulos klo 9.15. Hän tervehti ystävällisesti kädestä pitäen ja kaivoi sen jälkeen kartan, avasi sen konepellille ja kertoi mitä me tulisimme tänään tekemään. Ensin ajamme tuonne, sitten tuonne, tuolla kävelemme vähän ja sitten syömme tuolla.

Ystävällisyys on matkan teema ja nöyryyden oppiminen maailmankaikkeuden antama tarkoitus tälle tälle taksimatkalle. Näitä asioita mietin melkein kuusituntisen ajelun aikana saaren itäpuolta kiertäessämme. En tiennyt mitä sanoa kun Manuel kiitti minua taas tunneleista, uusista teistä, jalkapallostadionista ja kauppakeskuksesta. ”Thank you, Sir.”. Manuel opetti meille paljon puulajeista ja kukkasista. Me opetimme hänelle sanat ”ruska” ja ”laakeri”, hän oli niistä enemmän kuin kiitollinen. Keskustelimme alkoholin käytöstä, vesijärjestelmistä vuoristossa, hänen perheestään ja kahden vuoden päästä eteen tulevasta eläköitymisestä. Manuel ajaa taksia 7 päivänä viikossa, aamusta iltaan. Vuodesta 1969. Taksilla ajaminen ei ole hänelle enää työ, vaan elämäntapa. Hän osaa nauttia pienistä asioista. Hän on kiitollinen kun joku antaa hänelle tilaa risteyksessä. ”Thank you very much, thank you” hän mumisee hiljaa. Hänen kaksi tytärtään opiskelee äitinsä tavoin lääkäreiksi Portugalissa. Toinen heistä lähettää joka aamu viestin isälleen, ”hyvää työpäivää”. Tänään Manuel kysyi jos voisi soittaa tyttärelleen takaisin. Hän soitti ja sanoi että hänellä on kyydissään ”the most beautiful couple in the world”.

Näimme Madeiran ainoat kaksi hiekkarantaa. Toinen on musta. Toinen on tuotu Afrikasta.

”Thank you, thanks a lot, Sir”  Manuel kiitti joka kerta kun otin kuvan taksin ikkunan läpi. Hän tietää että mitä enemmän otan kuvia, sitä todennäköisemmin näytän niitä muille ja muutkin haluavat tulla Madeiralle. Lupasin suositella saarta sekä taksia nro 1470, kaikille tutuille. Suosittelen!

Iltapäivä auringossa. Ne kohdat ihossa, jotka eivät vielä olleet punaisia, ovat nyt. Pizza oli hyvää.

Päivä 6:

Aamukävelylläni törmäsin Old Cars -festivaaliin. Vanhoja autoja, moottoripyöriä ja pyöriä oli pysäköitynä tien molemmin puolin satoja. Katu oli suljettu parin kilometrin matkalta. Pyörin parissa ostoskeskuksessa ja tulin taksilla takaisin hotellille. Taksikuski antoin kaksi neuvoa: Älä mene naimisiin äläkä ala ajamaan taksia.

Makasin altaan reunalla. Ylläni pilvetön taivas ja aurinko, jonka lämpö oli tänään entistä kuumempaa. Kuuntelin siinä uiskentelun lomassa jääkiekkoa radiosta ja nautiskelin kylmää kokista. Reilun viiden tunnin auringon palvomisen jälkeen ei löytynyt enää asentoa jossa pystyisi olemaan. Söimme toisessa ”RECOMMENDED”-paikassa. Kohta saa taas lentokoneessa hyvää ruokaa.

Mietin tänään että voisin perustaa Madeiralle ravintolan. Listassa olisi vaikka vain 8 ruokalajia. Tai ei listaa ollenkaan, päivän menu kirjoitettaisiin liitutauluun, jonka pohjalta miellyttävä sisäänheittäjä kertoisi tarinoita ja houkuttelisi niillä turisteja sisään. Ruoat tehtäisiin niistä raaka-aineista jotka sinä päivänä markkinoilla on vaikuttaneet parhaimmilta. Tarjoilijat olisivat nuoria, ehkä eri maista. Heillä olisi se tärkein, hymy. Toisaalta voisin myös olla matkanjärjestäjä. Päivät tekisin erilaisia matkoja kohteisiin joista muut eivät tiedä. Ehkä Manuel olisi minulla töissä. Iltaisin soittelisin kitaraa ja laulaisin eri ravintoloissa.

Huomiselle, viimeiselle kokonaiselle päivälle, osuu loman hienosti päättävä kukkafestivaali. Kaupunki tulee kuulemaan mukaan olemaan täynnä toistaan uskomattomampia kukka-asetelmia ja mitä kaikkea!

Päivä 7:

Kukkafestivaali. Hirveesti ihmisiä. Kuuma. Ihmiset on linja-autopysäkkien katoilla ja puissa. Hirveesti kukkia. Äitienpäivä. Sitä juhlittiin tosin jo viime viikon sunnuntaina Portugalissa. Autot on vuorattu kokonaan kukka-asetelmilla. Tanssijoita kansallis- ja karnevaaliasuissa. Syötiin vanhassa kaupungissa jäätelöä ja mansikoita.

Aamupäivä meni Tabermannia lukiessa uima-altaalla. Se mies kyllä osasi puhua rakkaudesta ja suutelemisesta.