Tässä on ilmeisesti noudatettu nyt jonkin sortin viheliäistä muumimaista ujutustaktiikkaa. Ensin asettaudutaan kodiksi. Sen jälkeen tuodaan Muumi-astiasto takaoven kautta sisään.

Tästä ei keskusteltu kun muuttoilmoitusta tehtiin. Ei sattunut tulemaan puheeksi kun treffeillä juteltiin lapsuudesta. Ilona onkin Muumi-ihminen!

Muumimukeja on nyt sanomalehtikääreistään avattuna tuvan lattialla enemmän kuin Muumilaaksossa oli pahoina päivinä hattivatteja. On harvinaisia ja arvokkaita erikoismukeja. On muumipappaa ja mymmeliä. Yhdessä oli mörkö. ”Hui!”, kun me pelästyttiin.

Yritin viimeiseen asti ymmärtää erään yli kahdensadan euron arvoisen muumimukin verrattomuutta. Katsoin kuppia ja kuvittelin sen sisään tummapaahtoisen moccamasterilla keitetyn kaffen johon on lorautettu siivu kevytmaitoa juuri avatusta maitotölkistä.

Arvi: Kahvikupin arvo on kahvikuppi. Kunnes se myydään.

Kommenttiani ei huomioitu vaan pahvilaatikosta kaivettiin lisää Tove Janssonia.

Muumi-invaasio ei jäänyt näihin noin viiteenkymmeneen kahvikuppiin. Kuormasta löytyi muumilautasia, muumipurkki, muumipurnukka, muumipehmolelu, muumipyyhkeitä ja tottakai muumiherätyskello.

Kuuntelin tarinoita Muumi-ihmisen lapsuudesta. Katsellessaan lempiohjelmaansa hän oli hypähtää päin telkkaria päästääkseen sinne sisään. Siis päästäkseen mukaan muumimaailmaan.

Muumibuumi meni niin pitkälle ettei häntä uskallettu lapsena viedä sinne oikeaan Muumimaailmaan, Naantaliin. Oli pelko etteivät kaikki muumit niin sanotusti olisi enää laaksossa sen käynnin jälkeen. Arvioisin jälkikäteen oikeaksi ratkaisuksi. Taidamme kiertää Naantalin tänäkin kesänä.

Ei kai siinä. Varasin itselleni mustan muumipappamukin ja aloin etsiä Hobby Hallista vitriiniä mihin kipot ja kupit voisi söpösti sisustaa.