Uskomattomat ovat ne voimat, jotka tämän jonokansan pohkeissa ja päkiöissä mylvii. Se mielen lujuus, joka saa seisomaan kesäyössä Muumikaupan edessä. Ja ne rystyset, jotka eivät väsy puristamaan rattia aina loppuunmyydystä Iittala Outletista seuraavaan.

Kysymys on tietenkin siitä, että tänään 9.8. julkaistiin aivan erityinen Muumimuki. Erityisen tästä erikoismuumimukista tekee se, että sitä pystyi ostamaan ainoastaan tänään. Se on Tove Janssonin syntymäpäiväksi, eli Muumin päiväksi, luotu muki.

”Tove Janssonin oma saari toimii Arabian erikoismukin kuvituksen inspiraationa. Maisemakuvitus on alunperin Associated Newspapersin kevään 1955 myyntiesitteestä, johon tilattiin Tovelta piirros muun muassa juuri hänen saarestaan. Esitteiden avulla Muumi-sarjakuvaa myytiin eri sanomalehtiin ympäri maailmaa. Mukin muumihahmojen alkuperäinen kuvitus on Tove Janssonin Taikatalvi -romaanista vuodelta 1957.”

Onhan siinä tarina, jonka rinnalla mikä tahansa muu kahvikuppi on vain mikä tahansa kahvikuppi.

Ainutlaatuinen pala kansanperintöämme, ylisukupolvinen lapsuuskokemus ja varttunut nostalgia, päättymätön tarina ystävällisyydestä ja hyvänmielisyydestä sekä esteettinen silmänräpäys ajan hetkeä – arkea ja juhlaa – yhdistettynä funktionaaliseen taloustuotteeseen. Sellaisesta tässä on kai kysymys.

Ja siitä, että ihmisillä nyt vaan on taipumus tahtoa sitä, mitä on tarjolla ainoastaan harvalle ja vähän. Ja keräillä mitä oudompia juttuja.

Olen minäkin joskus jotain kerännyt, joten pystyn käsittämään harvinaisuuksien merkityksen täydellisyyteen pyrkivien kuppikokoelmien kannalta.

Muumimukien kerääminen on sitä paitsi kovin suloista. Ainakin verrattuna autojen pölykapseleiden keräämiseen, kuulakärkikynien keräämiseen tai kolikoiden keräämiseen.

Muumihahmot mukienkin tarinoissa kuitenkin kuvaavat sellaista positiivista harmoniaa, josta me hedonistiset kokemuskilpailijat ja stressiset suorittajaraukat voimme vain haaveilla. Aamukahvia ja iltateetä lempimukistamme juodessamme voimme muistaa, että maailmassa on edelleen myös paljon hyvää.

On se tietysti samaan aikaan vain ylihinnoiteltua thaimaalaista vitroposliinia. Toisaalta, niinhän kaikki muutkin asiat ovat vain sitä mitä ne silmämääräisesti ovat, mikäli tarinaa ei saada imeytettyä ihon alle.

Ihon alle se tunnustettavasti itsellänikin meni.

Kun lähdin aamukahdeksalta kohti Riihimäen Iittala Outlettiä, mietin, kuinka tulisin sen selittämään jos kohdalleni osuisi sellainen onni, että Muumin päivä –mukeja olisi vielä saatavilla ja sellaisen hankkisin.

Vaikka olin varhain liikenteessä, ei se tulisi olemaan minkäänlainen tae siitä, että erikoismuki tulisi täydentämään monikymmenkahvaista kokoelmaa astiakaapissamme. Olin nimittäin aamulla jo googlettanut, että verkkokauppa on loppuunmyyty ja niin ikään Iittalan Outlet Iittalassa oli tyhjiin ostettu.

”Olen aistimassa vain tunnelmaa”, ”pitihän se nyt vitsillä ostaa”, ”ostin sen ainoastaan sijoitusmielessä” ja ”ostin sen Ilonalle, koska Ilona kerää niitä”, olivat parhaimmat selitykseni itselleni.

Ehdin ajaa vain seitsemän minuuttia kun kohtasin kolmannen takapakin: Riihimäellä on vain muutama kappale jäljellä. Arabian nettisivuille viritetty kuppikartta vilkutti keltaista Riihimäen yllä. Käännyin T-risteyksestä toiseen suuntaan, kohti Forssaa.

Tarkemmin, kohti Humppilan Iittala Outlettia, joka näytti vielä vihreää valoa. Humppilan myymälä oli auennut puoli tuntia sitten, joten edelleen vihreänä palava valo saattoi tarkoittaa, että kun 45 minuutin päästä olisin siellä, olisi siellä myös erikoismuumimukeja.

Puolimatkassa Humppila muuttui punaiseksi. Ajoin bussipysäkille miettimään tarkoitusperiäni ja motivaatiotani jatkaa jahtia. Laajensin karttanäkymää ja huomasin Humppilan lähellä vihreän pisteen: Nuutajärvi!

Nuutajärvi on vain kivenheiton päässä Humppilasta, joten kyllä tämä kortti kannattaa katsoa, päätin.

Volkswagen syöksyi nousukiitoon ja vain vaivoin nopeusrajoitusten puitteissa lähdin lähestymään Pirkanmaan lasipyhättöä. Jossain vaiheessa matkaa päätin, että en enää päivitä Arabian karttasivua, vaan annan matkan sanella kohtaloni.

Mutkittelevien peltoväylien loppupäässä liityin arvaten Nuutajärven suuntaan kulkevan autoletkan jatkeeksi. Tämä on varmaan aika monen muunkin viimeinen vaihtoehto, ajattelin. Niin olikin.

Heitin auton parkkiin siihen mihin se mahtui ja kipitin rennonletkeää pikakävelyä Outlettia kohti. Jo pitkältä huomasin jonon. Olen aivan superhuono jonottaja, ajattelin, mutta nyt aion kyllä tehdä sen, mikä tehdä täytyy.

Kolmenkymmenen askeleen päässä jonosta huomasin sen alkavan purkautua. Ihmiset valahtivat järjestelmällisestä muodostelmasta kukin omaan suuntaansa. Tiesin mistä oli kysymys, mutta en halunnut uskoa sitä.

Kunnes oli uskottava. Outletin oven eteen kannettu A-teline kertoi karua totuutta tilanteesta, johon olin itseni ajanut. Olin myöhässä, eikä oikeastaan mitään ollut enää tehtävissä.

”Mikkelissä, Porissa ja Haaparannassa on edelleen” kuulin latistuneen miesäänen puhuvan takanani, ”mutta ei me enää sinne lähdetä.”

Minäkin hyväksyin kohtaloni, mutta en hyväksynyt sitä, että olin ajanut Humppilan taakse ilman hyötyä. Niinpä astelin selkä suorana Nuutajärven Outlettiin ja ostin kaksi muumimukia.

Ystävyys ja Alkuperää kunnioittaen mukanani ajoin maaseutureittiä takaisin kotiin. ST1:lle pysähdyin munkkikahville.

Tätä kirjoittaessani Haaparannasta näyttäisi edelleen saavan Muumin päivää. Ja nettihuutokaupassa mennään tällä hetkellä 130€:n tienoilla.