Metron ovet sulkeutuvat, mies kaivaa poikkihuilun esiin ja kytkee mankasta taustanauhan soimaan. Klenkkaavalla ukolla on lätkäkassillinen taskulamppuja, joita hän myy  maanalaisessa matkaaville tarjoushintaan. Vanhempi herra tekee fikkarista kaupat. Kolmas kauppias demonstroi myymiensä teippirullien liimapinnan pitävyyttä metron turvakaiteisiin.

Elintasoerot kontrastoi silottelematta katukuvan kirjavuudessa – toisilla menee selkeästi paremmin kuin toisilla. Vaikka se kuuluu asiaan tällaisessa vapaan talouden dynaamisessa kasvuvaiheessa, kyllä se jaksaa pientä matkaajaa mietityttää.

Alueella, jossa meidän kotimajoituksemme sijaitsi, asui kaikki santiagolaiset ylemmästä keskiluokasta korkeampiin tuloluokkiin aina Chilen presidenttiin Michelle Bacheletiin.

[Emme yöpyneet Michellen, vaan Ilonan Chilessä asuvan siskon perheen luona, joka piti meistä erittäin hyvää huolta kahden viikon ajan. Suuret kiitokset siitä!]

Kerrostalojen kymmenet kerrokset ikkunoin päällysteittyinä peilaavat laaksoa ympäröivää jykevää vuoristovaippaa. Pesijät roikkuvat vapisevissa vaijereissa ja kiillottavat korkeuksiin kohoavaa finassikäytävän julkisivua. Maan kamaralla pukumiehet kiiruhtavat töihin, sisäköt ulkoiluttavat koiria tai lastenrattaita ja taksit tööttäilevät vaativina toisilleen.

Tunnelma huokuu kapitalistista näyttämisen tarvetta. Välillä voisi harhautua luulemaan olevansa Los Angelesissa.

Kilometrin päässä hyvinvoinnista nainen yrittää myydä kaikille vastaantulijoille käsipyyhkeitä ja joulupakettien nimilapputarrroja. Kaikkea kannattaa yrittää myydä, sillä viiden miljoonan ihmisen kaupungissa aina joku tarvitsee paketointivälineitä näin joulun alla.

Markkinarako jota en ollut ennen nähnyt paikattavan löytyi liikennevaloista. Parhaimmillaan jokaisella kaistalla autojen välissä joku myi vesipulloja tai marjoja liikennevaloihin pysähtyineille autoilijoille. Kun valot vaihtuvat vihreiksi, köpötellään liikenneryöpyn seassa takaisin alkuun odottelemaan että ne vaihtuvat taas punaisiksi, jotta myynti voi jatkua uusille asiakkaille.

Parin kilometrin päässä on hökkelikylä, rehellinen slummi. Joidenkin hiekkakentälle rakennettujen vaneritalojen pihassa on ihan kelvollisen näköinen auto. Toimeentulo saattaa olla helposti pitkän matkan päässä, joten auto lienee ensimmäinen invenstointi kun vesimelonit ja pensasmustikat alkavat käydä kaupaksi.

Toisaalta ensimmäinen asia josta luovutaan rahavirran kuihtuessa vaikuttaisi olevan kotieläimet. Varjoa ja vettä etsiviä kulkukoiria ja -kissoja tuntui nimittäin tepastelevan joka nurkalla.

Elintasoeroista huolimatta chileläiset näyttäisivät päällepäin elävän sovussa. Paikalliset yhteenotot juontavat juurensa 1500-luvulle, jolloin eurooppalaisten vyöry alkoi. Samoja maakiistoja ratkotaan edelleen alkuperäisväestön eli mapuche-intiaanien ja uus-chileläisten välillä. Kiistat ovat pääosin kuitenkin kaupunkien ulkopuolella.

Pääkaupunki Santiagon maine on turvallisempi. Opiskelijamielenosoitusten lisäksi hämmennystä aiheuttaa lähinnä vain espanjalainen tulinen temperamentti. Kaupunki varmasti kuhisee samoja taskuvarkaita ja muita hulttioita kuin mikä tahansa Euroopan suurkaupunki, mutta perusvarovaisuudella selviää hienosti.

Meitä ei päässyt huijaamaan kuin yksi taksikuski vähän rengin suuntaan kallellaan olevalla taksamittarilla.

Rahasta puheenollen, Chilen hintataso oli Suomen hintoihin verrattuna hyvin vaihteleva. Sisäfilepihvi maksaa saman verran kuin Suomessa, mutta sen voi huuhtoa alas parin euron viinilasillisella. 120 kilometrin bussimatka maksoi kolme euroa modernilla linja-autolla. Hotelliyön sanoisin olevan noin 20% halvempi kuin Suomessa.

Chile ei välttämättä ole ultimaattisin kohde perinteiselle kaupunkilomailijalle, eikä välttämättä rantalomailijallekaan. Se on lähes neljä kertaa Suomen pituinen maa, jonka kokonaisvaltainen kokeminen vaatisi paljon aikaa ja reissaamista, mieluiten reppu selässä. Nähtävää on paljon.

Kun maan eteläkärki hipoo Antarktista ja pohjoiskärki päiväntasaajaa ja kun korkeuserot lasketaan tuhansissa metreissä ei varmasti voida sanoa, että Chile olisi jotain mitä hotellin parvekkeelta pystyisi kiikaroimaan. Se on äärimmäisyyksien maa monessa suhteessa.

Tämä parin viikon pikapyrähdyksemme oli kuitenkin paremmin kuin paikallaan ja eikä kolmenkymmenen asteen helteeltä kannata kieltäytyä vaikka vaihtoehtona olisikin aina niin mukavat jouluvalmistelut.

Voisin mennä uudelleenkin.