1. AURINKO. Yläkerran matalakattoisessa huoneessa on yksi ikkuna. Se on neliön mallinen ja kooltaan alle metrin suuntaansa. Ikkunalasissa näkyy paljon pieniä valkeita pilkkuja – kärpäsen kakkaa ja sadevesijäämiä.

Aurinko onnistui paistamaan eilen tuon ikkunan lävitse. Paistoipa vielä niin lujasti, että sen alla kirjaa lukiessa alkoivat korvani punoittaa. Otin sukat pois, oli kuin kesä.

Silmät sulkiessa tuli mieleen keväisen Kööpenhaminan vanha satama, jossa pastellinsävyisten talonpielien ja korkeamastoisten purjeveneiden lomassa hyvinpukeutuneet ihmiset käyskentelevät ja juovat samppanjaa korkeista laseista.

Väistyvän talven raikkaus säilyy varjojen puolella, mutta auringossa lämpö puskee hehkuen vaatteiden läpi. Lokit noukkivat satama-altaaseen viskottuja jäätelövohveleita ja katusoittajan näpit pysyvät juuri ja juuri lämpiminä haitarin koskettimilla vipeltäessään. Oi, oi.

Seuraavaksi mielessä pyörähti Krakovan Kazimierzin Plac Novy -aukio, jonka reunalla istuen, kahvia hiljalleen nautiskellen ja keskipäivän auringon kuumuudessa hikoillen, luin viime kesänä Lars Kepleriä ja katselin torilla hedelmäkauppaa hierovia paikallisia.

Toinen vielä. Vielä yksi. Ei kiirettä mihinkään.

Aika kovan matkakuumeen pukkas. Pääsiäisenä on päästävä jonnekin.

2. SOIJA. Ei ainoastaan se, että söin soijapaloja ensimmäistä kertaa elämässäni, vaan se, että muutin makaronisalaattini reseptiä, oli hyvin hyvin poikkeuksellinen teko.

Makaronisalaattiohje on vanhentunut muuttumattomana reseptivihkossani kohta kaksikymmentä vuotta. En ole sinä aikana suostunut salaatin kohdalla minkäänlaisiin reseptipoikkeamiin. Jos joku on joskus vaatinut saada varioida Arvin salaattia, on hän lopulta saanut tehdä oman salaattinsa.

Nyt tämä vegaanihomma on pehmentänyt kaalini sillä tavalla, että päädyin valmistamaan makaronisalaatin HK:n sinisen sijaan soijapaloista. Ja koska toimin näin, päädyin samalla kokeilemaan myös muita vuosien varrella kokeilematta jääneitä vaihtoehtoraaka-aineita.

Makkaran lisäksi vaihdoin normaalin makaronin kierremakaroniin, normaalit tomaatit kirsikkatomaatteihin ja normaalit suolakurkut coctailkurkkuhin.

Ei se nyt ihan sama asia ole.

Melkein itkua pidätellen piti kauhoa majoneesimössöä suuhun. Ei se ole niinkään se maku. Se on se tunne, kun tietää ettei tämä ole oikein. Soijapampula ei ole sama kuin HK:n sininen lenkki.

Muuten muutokset oli ihan ok.

3. VEGAANIUS. Voin jo nyt kertoa, että en tule jatkamaan vegaanina tämän kokeilun jälkeen. Enkä ole näinä ensimmäisinä päivinä aivan täysin sitä ollutkaan. Söin nimittäin salaatinkastiketta ja majoneesia, joissa oli kananmunaa. Ja pestoa, jossa oli juustoa.

Hyväksyn itselleni tällaiset epävegaaniset valmisteet.

Ensimmäiset kasvispäivät ovat muilta osin sujuneet oikein mallikkaasti. Huomaan jopa jonkinlaista virkistäytymistä tapahtuneen. En ole ainakaan vielä kaivannut lihaa, mutta olen huomannut, että on joitain asioita, joille en olisi valmis jättämään lopullisia hyvästejä.

Ensimmäisellä viikolla luopumisen tuskaa aiheuttivat juustot:

• Oltermanni leivän päällä. En ole käyttänyt yli vuosikymmeneen leipäni päällä voita, mutta juustoa sitäkin paksumpia kerroksia. En ole valmis luopumaan.
• Pizzajuusto. Mietin jo kuinka voisin Koti-Pizzassa tilailla vegepizzoja, kunnes tajusin, että niissäkin on juustoa. En ole valmis luopumaan.
• Juustot viinin kanssa. Se vaan on paras jälkiruoka. En ole valmis luopumaan.
• Parmesaani pastan päällä. Se on sitten aivan sama olla syömättä koko pastaa. En ole valmis luopumaan.

Jään odottelemaan mahdollisesti ensi viikolla iskevää lihanhimoa.

4. NETFLIX. Netflix ja vegaanikokeilu liittyvät vahvasti toisiinsa, kuten edellisestä kirjoituksesta käy ilmi. Mutta Netflix oli tällä viikolla muutenkin ajatuksissa.

Mietiskelin muutamaan otteeseen viikon aikana sitä, kuinka suuresti Netflix on vaikuttanut televisiosanastoomme. Yhä useammin kuulee nimittäin sanottavan: ”katon netflixiä”, vaikka kyseessä olisikin palvelun käyttö TV:n kautta.

Yleensähän olemme telkkaria katsoessamme tottuneet sanomaan: ”katon telkkaria” tai ”katon leffaa”. Tässä on jännä muutos.

Siinä missä Netflix, muut palveluntarjoajat eivät ole saaneet ihmisiä keskustelemaan sarjoista ja dokumenteista niin, että sillä olisi jokin merkitys, että sarja tai dokumentti on katsottu nimenomaan tästä kyseisestä palvelusta.

Enenevissä määrin kuulee sanottavan: ”katoin X-dokumentin netflixistä”, vaikka aiemmin, riippumatta siitä mistä dokumentti on katsottu, on tavattu sanoa: ”katsoin X-dokumentin”.

Tuntuu myös olevan yleistä, että tutut ja tuntemattomat kyselevät toisiltaan ovatko he löytäneet jotain uutta ja mielenkiintoista katsottavaa Netflixistä. Ei pelkästään uutta ja mielenkiintoista katsottavaa, vaan katsottavaa Netflixistä.

No, minä hypin vielä ilmaisesta kokeilujaksosta toiseen, joten en ehkä ole ihan täysillä skenessä. Mutta tällaisena populaarikulttuurisena välihuomiona, sanon vaan.

Jään seuraamaan tilanteen kehittymistä.

5. AIKA. Huomasin ajan riittämättömyyden tällä viikolla siinä, ettei ole aikaa lukea niin paljon kirjoja kuin haluaisin. Periaatteessa lukemisen kaltaiselle toiminnalle on paljonkin aikaa, mutta siitä ajasta kilpailee moni muukin asia.

Kirjojen lisäksi haluan esimerkiksi lukea lehtiä, kirjoittaa, katsoa Esa Saarisen Youtube-luentoja ja kuunnella podcasteja. Kaiken lisäksi niitä kirjoja, joita haluaisin lukea, on valtava määrä.

Voidaan tietysti sanoa, että on jo itsessään arvokasta, että on erilaisia tapoja viihtyä oppimisen äärellä. Mutta silti ne kirjaston kahdeksan korkkaamatonta lainakirjaa yöpöydällä tuntuvat aika painostavilta.

Voidaan tietysti kysyä, että pitääkö niitä kirjoja lainata kahdeksan, jos tietää lukevansa vain yhden ja käy kuitenkin joka viikonloppu kirjastossa. Jään miettimään vastausta.

Pääsiäislomasta haaveillen, aamusmoothieta nauttien ja aurinkoista sunnuntaiaamua ihaillen,

Arvi