Koska tein tällä viikolla oikeastaan pelkästään töitä, on sunnuntain summeerauksen pointit kaivettava niistä harvoista hetkistä kun poistuin näytön äärestä. Yhdistävä tekijä on hämmennys.

1. MAANANTAI: Kirjaston lehtinurkka

Rengossa äänestys tapahtuu kirjaston lehtinurkkauksessa. Olen äänestänyt siellä kerran kuntavaaleissa, kerran EU-vaaleissa, kerran eduskuntavaaleissa ja kaksi kertaa presidentinvaaleissa. Tiedän siis miten äänestetään.

Tilanne, josta löysin itseni maanantaina, näytti siltä, että en osaisi äänestää.

Olin ollut etätöissä koko päivän. Siis istunut 8 tuntia putkeen nojatuolissa tuijottaen ruutua. Kun viimeinen palaveri oli ohi, syöksyin autoon ja autolla kirjaston pihaan.

Kun avasin kirjaston lehtinurkkauksen oven, huomasin kaksi noin 30-vuotiasta miestä. Molemmat tuijottivat minua hiljaa pulpettiensa takaa. Toisella puolella lehtinurkkausta oli kaksi äänestyskomeroa.

”Tulin äänestämään”, sanoin. Se ei yllättänyt vaalivalvojia.

”Henkkarin jos näytät…mjoo…pidä se henkkari siinä lähellä, tarviit sitä ihan kohta”

”Okei”, sanoin ja työnsin ajokortin jonnekin mistä en sitä 30 sekunnin kuluttua tulisi löytämään.

Kävin kirjaamassa äänestyslipukkseen numeron, jossa oli ykkösiä ja kakkosia. Sen jälkeen katsoin kirjoitusohjetta. Ykkösessä ei pidä olla väkästä ja kakkosessa ei pidä olla koukeroa.

Katsoin omaa äänestyslipukettani. Väkäsiä ja koukeroita. Ihan sama.

Menin toisen pulpettipäivystäjän luo ja sain leiman vaaliläpyskään.

”Sitten sitä henkkaria uudelleen”

Etsin lompakosta, taskuista, takin taskuista, kävin katsomassa äänestyskopista ja katsoin lipukkeen sisään. Vaalivalvojat tuijottivat naurua pidätellen naama punaisena itseään kopeloivaa minua. ”No, siinä ei kauaa mennyt”, totesi irvileuka.

”Kas, täällä”, totesin kun kaivoin ajokortin lopulta povitaskustani.

Miehet malttoivat kohteliaasti pidätellä nauruaan ainakin siihen asti, että ehdin ulos.

2. TIISTAI: Moottoritien ohituskaista

Kyllä – olen niitä jotka ohittavat vakionopeudensäätimellä. En toisaalta usein lähde ohittamaan jos vakionopeudensäätimeni osoittaa edellä ajavan auton kulkevan vain hieman alle oman nopeuteni. Minulla on mukautuva vakionopeudensäädin, jonka joustavan ajotyylin mahdollistavasta hötkyilemättömyydestä nautin kovasti.

Siitä huolimatta ja juuri siksi ohitukseni, kun niitä teen, ovat useimmiten aika nopeita ja palaan oikealle kaistalle pikapikaa ohituksen jälkeen.

Tiistaiaamuna ajoin normaaliin tapaan Hämeenlinnanväylää Helsinkiin. Ohittaessani kuorma-autoa, näin taustapeilistä pakettiauton ajavan aivan puskuriini kiinni.

Kun ärsyynnyn, muutun ylirauhalliseksi. Se on aika provosoiva piirre liikenteessä, olen huomannut.

Siispä tein ohituksen loppuun normaalivauhdilla ja siirryin hitaasti ja rauhallisesti takaisin omalle kaistalle – pakettiauton roikkuessa melkein takapenkillä.

En ikinä suo tällaisille autoilijoille sitä iloa, että kääntäisin katseeni heihin kun he kiukkuisina kaahaavat ohi. En varsinkaan lähde käsimerkein opastamaan liikennekäyttäytymistä. Paras hyökkäys on olla kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Kun pakettiauto kaasutti matkoihinsa, huomasin sen takaovessa yrityksen tarran: Rakennusmaalaus Tamminen Oy.

Ajoin tien sivuun, googletin firman, avasin nettisivut ja kirjoitin tarjouspyyntöön:

Ystävällinen neuvo: Kun ajelee yrityksen tarroilla varustetulla pakettiautolla, on viisautta käyttäytyä liikenteessä maltillisesti ja negatiivista huomiota herättämättä. Tällaisena someaikana ”kaikki julkisuus on hyvästä” on huono viestintästrategia. Hauskaa päivää!

Laitoin mukaan sähköpostiosoitteeni ja nimeni, mutta ainakaan vielä ei kiitosta ole kuulunut.

3. KESKIVIIKKO: Alkon kassa

Ostin kaksi pulloa valkoviiniä Lopen Alkosta, jossa asioin melkein aina kun Alkossa asioin. Puoti on pieni ja kaikkien myyjien kanssa on tullut jutusteltua useat kerrat – yhden kanssa jopa laulahdeltua.

Sen jälkeen kun olen täyttänyt 18 vuotta, on minulta kysytty henkkareita ehkä viisi kertaa. Kaksi kertaa näin on ehtinyt käymään jo tänä vuonna. Viimeisimpänä tämän viikon keskiviikkona.

”Kaikilta alle 30 vuotiaiden näköisiltä pitää kysyä henkkarit”, sanoi Alkon myyjä sysäten vastuun kysymyksen esittämisestä jollekin muulle kuin itselleen, toimien tietynlaisena alkoholipolitiikan väkisinruumiillistumisena.

”Kiitos. Minä tosiaan olen vielä alle 30 vuotias” (6 kuukautta vielä)

Kerroin, ettei vuosikausiin ole tarvinnut pitkätukkaista ajokorttikuvaa näytellä viinakaupassa, mutta tänä vuonna jo kahdesti. Eikä siinä, mielellänihän minä.

Myyjä selvensi, että kyseessä on vuodenvaihteessa voimaan astunut muutos, jonka mukaan nyt myös Alkossa ”ikäraja” on 30 vuotta, niin kuin se on ollut ruokakaupoissa jo pidempään. Sitä nuoremman näköisiltä on kysyttävä henkkarit.

Ehdin jo pohtia, että kuoriutuuko minusta kolmenkympin kriisiin mennessä babyface, vai mistä on kysymys.

Lauluepisodi, johon viittasin aiemmin:

4. TORSTAI: Rengon pizza & kebab

Vegaanikuukauden aiheuttamaa pizzanhimoa tyydyttääkseni päätin torstaina kipaista töiden jälkeen paikallisella lättyleipurilla.

Kysyn joka kerta pizzamieheltä, että ”mitä kuuluu?”  ja joka kerta hän nostaa käsiään ja sanoo ”sama”. Usein keskusteluumme ei näiden repliikkien lisäksi kuulu muuta kuin se, että luettelen erilaisia pizzan täytteitä ja kerron syöväni sen kotona.

Kerran pizzamies kysyi, että missä käyn töissä. Hän pyysi, jos olisin voinut hakea uudet ruokalistat Espoosta jostain painosta. Lupasin, mutta lopulta hän päätti hakea ne kuitenkin itse.

Tällä kertaa hän kysyi: ”onko kesäloma?”

Mietin hetken aikaa, että onko nyt kesä. Sitten mietin olenko nyt lomalla. Olin jälleen lähtenyt auton rattiin suoraan töistä joten ajatukset olivat vähän kateissa.

”Ei ole. Kesällä vasta”, sanoin ja mietin, että miksi ihmeessä hän kysyy huhtikuussa että olenko lomalla.

10 minuutin kuluttua kävelin pizzalaatikko kourassa takaisin autolle ja tajusin, että olen jäämässä lomalle huomenna.

5. PERJANTAI: Kotona

Olin täsmällinen. Lopetin työt tasan klo 16:00 – samaan aikaan kun Outlookin automaattivastaus aloitti puolentoista viikon työvuoronsa.

Pilkoin punasipulin, valkosipulin ja napsaisin pari oksaa rosmariinista. Kuullotin niitä Jack Danielsissa ja chiliöljyssä ison kattilan pohjalla.

Avasin valkoviinipullon ja kaadoin itselleni kokkauslasillisen.

Laitoin melkein valmiin pulled porkin uuniin ja puhelimen ajastimeen puoli tuntia. Siirryin kirjoittamaan tätä postausta, koska en ehtisi kirjoittaa tätä enää lauantaina saati sunnuntaina jolloin vastaanotan kevätauringon lämpimiä säteitä Kööpenhaminan Nyhavnissa.

Uppouduin kirjoittamiseen, kunnes kuulin oven kolinaa. Täysin samalla hetkellä puhelin ilmoitti possun olevan repimistä vaille valmis illallispöytään. Olin täsmällinen. Hämmentävän täsmällinen.

Kaivoin skotlantilaiset posliinilautaset kippokaapista ja avasin chileläisen carmenéren.

Lisäsin parmesaania ragún sekaan aina kun edellinen kerros näytti sulaneen.

Hyvää loman alkua mulle. Kaikille muille erinomaista sunnuntaita!

Arvi