Alicantessa harvempi paikallinen puhuu englantia niin, että saisi oikeaa keskustelua aikaiseksi. Mutta useamman päivän keskustelun saa aikaiseksi jos se paikallinen onkin alun perin Turusta. Matkani sai monella tapaa alkunsa keskiviikosta, ensimmäisen päivän illasta.

Kim

Tai Kimi, niin kuin hän pyytää itseään mielummin kutsuttavan. Hän asuu Alicantessa. Ensimmäistä kertaa hän on useamman viikon erossa rouvastaan, joka on tulossa Espanjan-kotiin vasta parin viikon päästä. Siihen asti hän pitää itsensä kiireisenä pesten satamassa purjevenettä, kastellen kattoterassin kukkia, syöden tapaksia ja juoden pieniä oluita, cañaa.

Keskiviikkoiltana hän on lähtenyt Alma del Suriin, paikalliseen ravintolaan ihan vanhankaupungin ytimeen. Hän on syönyt pieniä kalmareita ja juonut pari lasillista Vega Cascajoa – ainutta punaviiniä, jota pieni ravintola tarjoaa.

Kim istuu pystypöydässä, katselee ulkopuolella ohi kulkevia ihmisiä ja kuuntelee puheensorinaa yrittäen arvailla mistä ihmiset ovat kotoisin. Ravintolassa on ainakin italialaisia, ruotsalaisia, mutta enemmistö espanjalaisia. Alicante on madridilaisten suosikkilomakohteita.

Mónika

Mónika puhuu englantia hyvin vähän. Vain sen verran, että hän pärjää turistien tilausten kanssa. Kun kielitaito loppuu hän pyytää tulkkausapua ystäviltään tai asiakkailta. Mónika ei ole ainoa espanjalainen, joka puhuu englantia vain auttavasti. Se on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Mónika asui Valenciassa, ennen kuin muutti pienempään, rauhallisempaan mutta nopeasti kasvavaan Alicanteen, pari tuntia etelään rantaviivaa pitkin. Hän perusti sinne ravintolan, jossa hän on keskiviikkoiltana kokkinsa kanssa kahdestaan töissä.

Hän on töissä lähes joka päivä, joko lounasaikaan tai illallisaikaan. Aamun ja alkuillan hän on aina vapaalla, niin kuin melkein kaikki ravintolatyöntekijät ovat. Turismi ei ole saanut luopumaan siestasta, ainakaan vielä.

Alicantessa monet ravintolat ja baarit ovat optimoineet aukiolonsa niin, että saavat tunneista mahdollisimman suuren hyödyn. Jotkut avaavat ovensa vasta puolilta öin, toiset ovat auki aamuyhteentoista.

Mónikan ravintola, Alma del Sur, on arki-iltoina auki kahteentoista ja hän on valmistautunut sulkemaan sen tänäänkin siihen aikaan. Hän pitää sitä tarvittaessa auki myöhempäänkin, mutta illallistajat alkavat vähentyä viimeistään niihin aikoihin, eikä Alma del Sur ole varsinaisesti baari heille, jotka haluavat viihtyä sellaisessa yön läpi.

Tänään hän tekee kuitenkin poikkeuksen, mutta ei tiedä sitä vielä siinä vaiheessa kun minä astun sisään ja tilaan lasin viiniä.

Minä

Minä vietän ensimmäistä lomailtaani Alicantessa tuona keskiviikkona. Olen käynyt syömässä oikein hyvän mozzarella-rucola-kirsikkatomaattipizzan Sale & Pepessä ja lähtenyt sen jälkeen kävelemään ja kuvailemaan kujia ristiin rastiin.

Palaan auringonlaskun aikaan Plaza del Abad Penalvalle, kirkkoaukiolle, josta tulisi myöhemmin muodostumaan lomani keskipiste. Katukitaristi oli juuri asettautunut Alma del Surin eteen yhdelle illan monista keikoistaan. Olin kuullut hänen soittavan hetki sitten toisella aukiolla ja tykkäsin, joten päätän jäädä kuuntelemaan.

Katusoittelijat soittavat tyypillisesti yhden ravintolan edustalla muutaman biisin, keräävät kolehdin ja siirtyvät seuraavaan kohteeseen. Soittamiseen tarvitaan lupa, jonkinlainen lappu, jonka poliisit käyvät pistokokein tarkastamassa. Tätä en tiennyt siinä vaiheessa kun myöhempinä päivinä itse soittelin kaduilla.

Tilaan tarjoilijalta, joka myöhemmin esittäytyy Mónikaksi, lasin viiniä ja menen nojailemaan viinitynnyriin Alma del Surin ulkopuolelle, aivan kitaristin viereen. Jalaton viinilasi ja kipollinen oliiveja ilmestyvät tynnyrin kannelle hetken päästä. En kehtaa kieltäytyä oliiveista, vaikken tykkää niistä, vaan alan popsia öljymarjoja kuin vanha tekijä. Teen niin myös seuraavina iltoina.

Olin uppoutunut musiikkiin, enkä heti kuullut minulle esitettyä kysymystä. Viereisessä pystypöydässä istuva Kim kysyi uudelleen: ”Where are you from?”

”Arvasin! Minä myös”, hän sanoi, kun kerroin olevani Suomesta.

Vaikka suomalaiset lentävät Alicanteen, he eivät useinkaan jää sinne. He jatkavat matkaansa Benidormiin tai Torreviejaan. Kimin jälkeen seuraava suomalainen tuli vastaan lentokentällä kotiin lähtiessä.

Kitara

Kello alkaa lähestyä puoltayötä. Kaupunki ei hiljene, päinvastoin, ja Alma del Surissakin käy vielä kova puheensorina. Olen kysellyt pari tuntia Kimiltä Turusta, suomenruotsalaisuudesta, asuntosijoittamisesta ja Alicanten ihmeellisyydestä – kaikesta siitä mitä hän on.

Tässä pöydässä tulisin kuulemaan loman aikana vielä monia mielenkiintoisia tarinoita rahanlaskukoneista ja rakkaudesta, Tsunamista selviytymisestä ja Aki Sirkesalosta sekä politiikasta. Keskiviikkona aiheet pysyivät keveinä, mutta seuraavina päivänä Guadalestin ja Altean päiväretkillä ne muuttuivat raskaan sarjan poliitiikaksi.

Lopulta päätimme jättää politiikan kokonaan pois keskusteluistamme, sillä muuten aiheet osuivat erittäin kivasti yksiin.

Mónika tuo pöytään uuden pullon Vega Cascajoa. Tänään ei ole kiire sulkea.

Seinällä roikkuva kitara on ollut mielessäni koko illan. Mukavan illan rohkaisemana miimikoin kysyvästi kitaran soittoa Mónikalta. ”Sí!”, hän sanoo ja menee sammuttamaan taustamusiikin.

Kim nostaa kitaran seinältä ja minä alan muistella lauluja, jotka osaisin ulkoa. Nossa Nossa, Wake Me Up, Wonderwall, Mysteriet. Muistanpa outoja lauluja ulkoa.

Kitaraa ei ole soitettu hetkeen, mutta kielien tummuudesta päätellen joskus sitäkin enemmän. Se ei pidä virettä kovin hyvin, mutta kukaan meistä ei tunnu välittävän siitä. Pyrin kompensoimaan vajaaksi jääviä sointuja laulamalla mahdollisimman kovaa.

Ihmiset pysähtyvät Alma del Surin eteen kuuntelemaan. Päädyn aika monen turistin Snapchattiin ja Instagramiin.

Ensimmäinen ilta vierähtää reilusti toisen päivän puolelle, mutta se antaa erinomaisen lähtölaukauksen mieleenpainuvalle reissulle. Kimiin tutustuminen vie minut myöhemmin espanjalaisiin pikkukyliin ja alicantelaiselle viinihyppelylle. Mónika puolestaan lupautuu lainaamaan minulle koristeena pölyttyvää kitaraansa ja saa vastalahjaksi ravintolaansa trubaduurin muutamaksi illaksi.

Kiitos & Gracias!