Olen ajautunut sivubusineksille Sunnuntain summeerauksen alkuperäisestä liikeideasta. Tarkistin vääristymän SS:n ensimmäisestä numerosta, jossa kuvailen konseptia keskikokoisten huomioiden kirjaamiseksi.

Keskikokoisuus on vaihtunut keskeisyydeksi ja huomiot komplekseiksi. Olen riitautunut syntyperäisen, suoraviivaisen sanailun kanssa ja alkanut larpata näppärää kolumnistia.

Sunnuntain summeerauksen saama yllättävä huomio sekä runsas positiivinen palaute ovat ilmeisesti saaneet minut pohtimaan liikaa viikon pointtien punaisen langan äkkäämistä – ja tarkemmin sitä, miten langoista punoutuisi yksi paksu pajunköysi, jonka voisi syöttää viattomille seuraajille.

Näin neljännenkymmenennen summeerauksen kohdalla voin todeta sen joinain viikkoina aiheuttaneen kirvelyä sormenpäissä. Arkiset asiat kun eivät useimmiten ole automaattisesti linkityksessä toisiinsa. Ne eivät tapahdu suhteessa toisiinsa, eikä niitä voi oikein verrata toisiinsa.

Olenkin välillä joutunut turvautumaan teennäiseen tasapäistämiseen: luomaan jonkinlaisen rakenteen, jonka läpi katsottuna tarinat ja tapahtumat näyttävät kuuluvan samaan saagaan.

Tällaisia esimerkkejä ovat muiden muassa uhka/mahdollisuus -näkökulma, viikon mielenkiintoisin -asettelu, erilaiset värit virkaatekevinä pääteemoina tai viimeisenä vaihtoehtona viikonpäivien mukainen sorttaus. Tällaisissa tapauksissa joutuu usein hieman taivuttamaan tarinaa, jotta se sujahtaa vuokaansa.

Joskus viikon tapahtumia luonnollisella tavalla yhdistävä tekijä löytyy sattumalta. Kun käy puhelimen muistiosta läpi viikon tapahtumia, huomaa, että kaikkein parhaimpia tapahtumia yhdistää odottamattomasti lohikeitto. Tai hitaus ja harkinta. Tai se, että on vältellyt viikon aikana monessa tilanteessa puhelimen käyttöä.

Mielenkiintoista kyllä, kaikkein suosituimmat Sunnuntain summeeraukset ovat olleet näitä jälkimmäisiä; tajunnan virrasta sattumalta valjastettuja, ennakoimattomia elämän elementtejä, jotka ovat salamyhkäisesti ujuttautuneet arjen rakenteisiin ja näyttäytyvät vain hetken – ja vain tarkkasilmäisimmälle itsetutkiskelijalle.

Tai sitten ne suosituimmat ovat sellaisia, joissa ei ole mitään tolkkua. Pelkkää pöhköä pulinaa. Vähän niin kuin tämä 40/52. Vai onko äskeisen kappaleen ylipitkässä virkkeessä sinun mielestäsi joku sellainen viisaus, joka todella vaatii noin paljon monimutkaisuutta tullakseen sanotuksi.

Voidaan siis kaiketi todeta, että Sunnuntain summeeraus palvelee parhaiten silloin, kun sen potentiaalisesti arvokasta sisältöä ei ole yritetty puristaa peittelemättömän halpaan muottiin.

Ja nyt, jotta ne viikon keskikokoiset huomiot tulisi tälläkin viikolla kirjattua, on niiden aika. Tällä viikolla niissä ei ole mitään yhteistä nimittäjää, vaan ne ovat irrallisia, arkisia ja keskikokoisia tapauksia.

1. Kenkäsuositus

Olin Tapiolan Stockmannin kenkäosastolla torstaina puoli kuuden maissa. Katselin itselleni uutta hattua. No ei vaan – kenkiä.

Olin väijynyt verkkokaupasta muuan Vagabondin nahkanilkkuria ja löysinkin mustat tanssimaiharit heti ovensuusta. Ääni sisälläni kehotti kuitenkin tarkastelemaan muitakin vaihtoehtoja. Nappasin pari numeroa liian pienen Vagabondin kainaloon ja ryhdyin tutkimaan kenkätarjontaa kuin plankkari parkettia.

Löysin vähän samanlaiset nilkkanahkiaiset osaston toisesta päädystä. Lloyd-merkkiset. Loidilaisten ero vaakiksiin oli hyvin näennäinen: Vagabondeissa oli sisäsyrjässä vetskari ja Lloydeissa siniset nauhat mustien sijaan. Mielenkiintoista, jännittävää.

Päätin olla kokeilevalla tuulella ja pyysin koreaan liivipukuun sonnustautunutta herrasmiestä paikantamaan minulle koon 43 jalkineet molemmista ehdokkaista. Hän teki ystävällisesti työtä pyydettyä ja hetken päästä sovittelin toista merkkiä vasempaan ja toista oikeaan jalkaan.

Katsoin itseäni peilistä. Sitten katsoin kenkiäni peilistä. Katsoin vain toista jalkaa ja itseäni, sitten toista jalkaa ja itseäni. Katsoin myyjää kysyvästi. Sitten taas itseäni peilistä, jalkojani ilman peiliä, pelkkää peiliä ja sitten taas myyjää kysyvästi.

Sitten se tapahtui: Jämäkkä suositus.

”Minun mielestäni nuo Lloydit ovat tyylikkäämmät.”

Hätkähdin mielessäni tätä uskaliasta kommenttia, jollaiseen en aiemmin ollut törmännyt. Varsinkaan näin itsevarmaan äänensävyyn lausuttuna. Yleensä myyjä sanoo joko ”molemmat on tosi hyvännäkösii” tai ”emmä oikeen tiiä, se varmaan riippuu mitä sä haet.”

Katsoin myyjää nyt uudessa valossa. Validoin hänet, ennen kuin validoin hänen argumenttinsa.

Habituksesta päätelleen arvioisin noin kolmenkymmenen vuoden kokemusta kenkämyyjänä. Kengistä päätellen osaa arvostaa klassista tyylikkyyttä, kuten minäkin. Itsevarmuus, josta ei välity kaupan menettämisen pelko, kertoo useista aiemmista, onnistuneista kenkäsuosituksista. Mies on auktoriteetti. Mies on ison koon Kenkämyyjä.

Otin Lloydit.

Ai että arvostan ammattitaitoista suosittelua.

2. Porras

Näin maanantaina mielessäni jonkinlaisen portaan. Se täytti näkökenttäni miltei kokonaan joten sitä voisi kutsua sivustapäin katsoen jopa kielekkeeksi. Siis sellainen 90 asteen kulma, jonka pystysuora viiva ja vaakasuora viiva yhdistyessään muodostavat.

Portaaseen, kielekkeeseen tai kulmaan liittyi hyvänolontunne. Näin itseni pallona, joka on pomppinut porrasta vasten pyrkien pääsemään sen päälle. Ja nyt maanantaina minut valtasi tunne, jossa tuo pallominuus ei palannutkaan samaa reittiä takaisin alas, vaan tömähti jykevästi rappuselle.

Ei mitenkään liian itsevarmasti tai tietoisesti, vaan enemmänkin samalla tavalla kun biljardipallo jää reiän suulle niin, että se on aivan tippumaisillaan. Mutta ei kuitenkaan tipu.

Sellaiselta minusta tuntui kun täytin 30 vuotta maanantaina. Jonkinlaiselta saavutukselta.

3. Joogarauhanrikkojat

Olin parin viikon tauon jälkeen keskiviikkoiltana joogassa. Ryhmän ryhmäytyminen on kerta kerran jälkeen silmiinpistävämpää. Nyt juteltiin jo niitä näitä tuntemattomille joogakollegoille ja tervehdittiin kepeämielisesti muillakin tervehdyksillä kuin konservatiivisella ”hei”:llä.

Minä en tietenkään puhunut kenellekään, vaan juoksin heti ovien avauduttua omaan nurkkaani, levitin maton ja kellahdin silmät kiinni odottamaan tunnin alkua.

Joogasarja oli vaihtunut sitten viime kerran. Miellyttävästi hieman vaativampaan suuntaan. Välillä tuli oikein täristyä lihasjännityksestä ja toivottua ohjaajan rentoutuskäskyä. Jonain päivänä tulee vielä hiki.

Noin kolmenvartin kohdalla jumppasalin ikkunoiden taakse tuli kaksi ala-asteikäistä poitsua fillareineen. Naurunremakasta päätellen heitä selkeästi kutkutti näkemänsä. Ja miksei kutkuttaisi.

En heti keksi huvittavampaa näkyä Rengon pimenevässä illassa, kuin itsensä Prahan matkalla turvottanut kolmekymppinen toimistotyöntekijä yrittää hanuri pystyssä saada itseään metso-asanaan vai mihin lie.

Ylitin jonkinlaisen hermostollisen kynnyksen ja nostin häpeän rimaa hieman ylemmäksi. Annoin olla. Annoin itseni olla dorkan näköinen ja poikien ottaa kaiken ilon siitä irti. Jo hetken kuluttua huomasin keskittyneeni takaisin omaan hengitysääneeni ja hirnujat olivat menneet matkoihinsa pyörineen.

Hieno kokemus.

4. Kuukausiliite

Se on sykähdyttävä hetki. Se on sellainen yllätyksellinen ilon ja onnen hetki, johon ei oikein koskaan osaa varautua. Endorfiiniryöppy, joka luo miellyttäviä mielikuvia rauhallisesta aamupäivästä sohvan nurkkaan viltin alle käpertyneenä. Se, kun löytää Hesarin välistä Kuukausiliitteen. Se tekee postilaatikolla käynnistä aivan erilaisen.

En yleensä syöksy Kuukausiliitteen kimppuun heti sisälle päästyäni, vaan annan tilanteen rauhoittua ja lehden pötkötellä pöydällä kaikessa rauhassa. Luen sen viimeisenä, sitten kun kaikki muu on ohi.

Luen sen joskus vasta seuraavana päivänä, tai seuraavalla viikolla. Annan odotuksen lisätä nautintoa lukuhetkeen. Eilen ilmestyneestä Kuukausiliitteestä katsoin vasta kansilehden. Nyt on sellainen fiilis, että tänään saattaa mennä koko painos.

Mikäli minun elämäntehtävänäni olisi Kuukausiliitteen markkinointi, arvioisin hoitaneeni työn varsin mallikkaasti.

5. Kymmenen vuotta

Kymmenen vuotta ja yksi päivä sitten menin Elisalle töihin. Valmistuin varusmiespalveluksesta torstaina ja maanantaina aloitin työt matkapuhelinmyyjänä. Ote hakemuksestani:

Pienissä liikkeissä verrattuna suuriin marketteihin minua viehättää niiden 
hyvä tunnelma ja työntekijöiden välillä vallitseva iloinen ilmapiiri, mikä tarttuu myös asiakkaisiin. Uskon että myymälässänne pääsisin kunnolla toteuttamaan itseäni asiakaspalvelijana. Tuotetuntemuksen tiedän olevan alalla enemmän kuin hyödyllinen. Pienellä iltalukemisella minusta tuleekin epäilemättä asiansa osaava matkapuhelin/tietokoneguru. Pidän siitä että tiedän mitä myyn.

”Pienellä iltalukemisella”. Hahah! Minulla oli Nokia 3310 enkä tiennyt mitä tarkoittaa käyttöjärjestelmä.

Kevyttä leikittelyä loppuun:

Olen tällä hetkellä suorittamassa varusmiespalvelusta Upinniemessä ja heti kun se loppuu lokakuun alkupäivinä, olisin valmis astumaan Elisan palvelukseen.

Pääsin haastattelussa toiselle kierrokselle. Ojensin myymälän pienessä takahuoneessa aluemyyntipäällikölle ohuen nivaskan todistuksia ja kurssilappuja.

”Mitä luulet, jos palkkaisin noiden papereiden perusteella, niin saisitko tämän paikan? – – Niinpä, laita ne vaan takaisin sinne kuoreen.”

Onnistuin vastaamaan kysymyksiin riittävän hyvin tai sitten hakijoita ei ollut hirveästi. Ilolla edelleen palvelen – ja toivottavasti pitkään.

Hyvää sunnuntaita sinulle lukija ja kiitos, että luit!

Arvi