Sunnuntain summeeraus 50/52 – Aamukaste graniitissa

Silta, Secret, Sasilk ja sairastaminen. Kirjanpito, karaoke sekä Koivu ja tähti. Siinä avainsanoja tältä viikolta. Kaikesta huolimatta aika onnistunut viikko.

Kaksi kuukautta sitten olin flunssassa. Ja tällä viikolla olin jälleen. En muista milloin kaksi flunssa-aaltoa olisi rantautunut nieluuni näin tiheällä aikavälillä. Tällä kertaa tein kuten sairaan ihmisen pitäisi tehdä: jäin kotiin ja peruin palaverit.
Joskus kohtalo auttaa hieman enemmän kuin joskus toiste. Palaverien perumiseen liittyy luonnollisesti se huoli, että jotkut asiat eivät tulisi etenemään samalla tavalla kuin silloin jos olisin ollut töissä. Nyt kävi kuitenkin niin, että asiat olivat edenneet itsestään jo ennen sairastumistani ja kaikki yhtäkkiä järjestyi. Se oli hienoa.
Katsoin kipeenä ollessani Silta-sarjan kolmannen tuotantokauden loppuun. Siinä on kyllä hyvä ohjelma. Neloskausi alkaa ihan kohta.
Katsoin myös Secret-dokkarin. Secret on siis tämä Rhonda Byrnen elämäntaitosaaga, joka perustuu posiitivisen psykologian oppeihin. Tiivistetysti: Kun ajattelet hyviä juttuja, alat vetää hyviä juttuja puoleesi. Kun ajattelet huonoja juttuja, alat vetää huonoja juttuja puoleesi.
Paatoksellinen, huippuunsa viritetty selfhelp-vyöry ja mittaamaton määrä motivaatiolauseita tekivät katselusta ensiminuuteilla kiusallista. Ei tarvinnut kuitenkaan mennä edes puoliväliin, niin olin jo uskossa. Tai ainakin halusin olla uskossa. Tai ainakin haluaisin koittaa.
Tein Powerpoint-esityksen. Hain Googlesta inspiraatiokuvia, jotka kertoisivat jonkunlaisen tarinan visiostani, siitä mitä haluan olla vaikkapa viiden vuoden kuluttua ja tein niistä kollaasin. Loppuviikon pyrin ajattelemaan hyviä juttuja ja tuota ppt-esitystä.
Kirjanpidon tentissä se ei onnistunut. Jos ei käy kirjanpidon luennoilla, ei opiskele kirjanpitoa itsenäisesti harjoitustehtävien avulla, eikä tilaa opettajan suosittelemia oppikirjoja, ei välttämättä tule onnistumaan kirjanpidon tentissä. Ei ainakaan niillä tiedoilla, jotka kirjanpidosta ehtii opiskella siinä tentin aikana Googlesta.
Paitsi, että niin vaan kakkonen tuli ja kurssit läpi. Vielä on mahdollisuus hieman tiputtaa rimaa. En monia asioita tulevaisuudestani tiedä, mutta sen uskallan sanoa, ettei minusta kirjanpitäjää tule.
No, takaisin Secretiin. Pohdin sellaista, että nyt kun Sunnuntain Summeeraukset tulevat päätöksen kahden viikon kuluttua, voisiko tällaisesta tulevaisuuden visioinnista/unelmoinnista/tarinoinninsta saada aikaan blogisarjan. Unelma per viikko? Unelma per päivä tammikuussa ja sitten katsotaan kuinka moni niistä toteutui? Joku muu, mikä?
Kiinnostaako ihmisiä muiden unelmat vai ainoastaan heidän omansa? Voisiko toisen unelmointi saada omat unelmat heräämään ja tarkentumaan – kenties lopulta toteutumaan? Paina hybridi-TV:n kaukosäätimen sinistä painiketta mikäli innostuit. Voit myös osoittaa kannustuksesi jollain muulla tavalla. Tulkitsen kaiken blogin ympärillä seuraavan viikon ajan tapahtuvan liikehdinnän kannustukseksi.
Ravintola Saslikin venäläinen trubaduuri soitti Ajomiestä, Nikolai von Ritterin venäläistä romanssia. Siinä hoetaan: ”Ajomies älä kiirhedi suotta, pakoon ei pääse kohtaloaan”. Sitä tuli hoilotettua syvällä palleaäänellä torstaina.
Ajomiehestä innostuneena alkoi laulumiehen sielu hivuttautua magneetin lailla kohti karaokebaaria, jossa allekirjoittanut sai sylkeä mikkiin ihan luvan kanssa. Lauloin, mitäpä muutakaan, kuin Lautalla, Mysteriet ja Don’t look back in anger.
Kuin Aamukaste graniitissa, totesi esimieheni Seppo, kuvaillessaan viinin makua samaisena iltana. Hieno ilmaus, aion ottaa sanavarastooni.
Näin tällä viikolla jotain mitä en muista nähneeni pitkään aikaan: kaksi arviolta 15-vuotiasta tyttöä poltti tupakkaa. Se ei oikein näyttänyt sujuvan. Se näytti tyhmältä. Kumpikaan ei osannut päättää, että kuinka pitelisi savuketta hyppysissään. Etu- ja keskisormen välissä, peukalon ja etusormen välissä vai peukalon ja keskisormen välissä. Toinen tiputti röökinsä hötäkässä maahan, mutta nosti kuitenkin ainoastaan hieman kastuneen sätkän takaisin huulilleen.
Polttaako joku vielä tupakkaa? Eiks sen aika nyt ole jo ohi?
Pirkko Saision Koivu ja tähti oli pettymys. Ostin kansallisteatteriin lipun perjantai-illalle kun sen sai jostain syystä puoleen hintaan. Puoliajalta palatessa molemmilta puoliltani oli hävinnyt pariskunta. Mietin, olisiko minunkin pitänyt.
Noteerasin ensimmäistä kertaa replaunohduksen. Olen aina toivonut, että kuulisin kuiskaajan työssään. Olin yllättynyt, että kuiskaaminen ei tapahdu kuiskaamalla, vaan enemmänkin tilanteeseen sopivalla äänenpainolla ja -kovuudella. Tässä tapauksessa Jukka Puotila unohti vuorosanansa ”nyt soitetaan poliisit!”. Kuiskaaja huusi: ”Nyt soitetaan poliisit!”. Sitten Jukka Puotila huusi: ”Nyt soitetaan poliisit!” ja näytelmä pääsi etenemään.
Käytiin passikuvissa eilen. Ihan muuten vaan. No ei ny, ihan syystä. 5 viikon kuluttua pitäisi olla Balilla. Tulivuoren tuhkatuprutus ei ota laantuakseen, mutta uskoa loman toteutumiseen löytyy vielä.
Joulujuoman resepti testattu: Omenamehua, omenasiideriä, sitruunan mehua, vaniljasiirappia, tummaa rommia ja kanelitanko. Sellaista täällä tullaan litkimään glögin vaihtoehtona pyhien aikaan.
Olin loppuviikosta ihmeellisessä onnellisuusmodessa. Se iski keskiviikkona kuuden aikaan jossain Järvenpään kohdalla. Olin pysähtynyt Myllykukkoon ostamaan kupin kahvia. Se maistui todella kitkerältä ensipuraisulla, mutta sen jälkeen se oli kuin hunajaa. Radiosta tuli Phil Collinsin Another day in paradise. Loppuviikko meni flow’ssa.