”Aika vähän”, oli ensiajatukseni. ”Itse asiassa, aivan liian vähän”, oli sitä seurannut päätelmä ja samalla lopullinen vastaus itsepohdiskeluuni: kuinka paljon olen viime aikoina jäsentänyt ajatuksiani oikein kunnolla?
Ajatuksilla tarkoitan nyt tässä yhteydessä nimenomaan niitä ajatuksia, jotka voimakkuudellaan ja ytimekkyydellään pystyvät muokkaamaan maailmankuvaani toisen näköiseksi. Ne ovat siis kauaskantoisia ja kestäviä ajatuksia, joiden ajatteleminen vie aikaa ja jotka vaativat ison liudan tukiajatuksia pysyäkseen kasassa.
Ajatukset, joihin viittaan ovat enemmän fundamentaaleja, kuin arkipäiväisiä. Ne ovat enemmän hankalia ja monimutkaisia kuin helppoja ja yksinkertaisia. Ne ovat sellaisia, joihin ihmisillä on erilaisia mielipiteitä, eikä aina voida sanoa, että asia varmasti on sillä tavalla kun sen ajattelun jälkeen ajatellaan olevan.
Nämä kysymyksessä olevat ajatukset voivat toki käsitellä jotain aivan arkista tapahtumaa tai käyttää sitä keskusteluhorisonttina, mutta varsinainen ajattelutyö tehdään arkisten esimerkkien ulottumattomissa, konkretialta ja käsinkosketeltavuudelta piilossa, eli filosofiavyöhykkeellä. Sellaisista ajatuksista minä puhun kun sanon, että ”aivan liian vähän”.
Jäsentämisellä taas tarkoitan sitä, että teen ajatuksistani jonkinlaisia rakenteita. Rakenteet voivat olla vaikkapa ketjuja, eräänlaisia järkeistäviä syy-seuraussuhteiden linkittymiä, jotka luovat kahden toisistaan näennäisen erilaisen asian välille yhteyden. Ne toimivat siis liimana irrallisten teemojen välissä ja saavat ne siten näyttämään kokonaiselta rikkinäisen sijaan.
Jäsentäminen voi olla myös sitä, että jokin hähmäinen ja vaikeasti ymmärrettävä asiakokonaisuus saa jonkinlaiset sitä varten teetetyt kehykset tai raamit – pseudorakenteen. Kehys on ”malli”, joka on luotu tai kopioitu jonkun toisen asiakokonaisuudesta rakenteesta helpottamaan tämän käsissä olevan asiakokonaisuuden ymmärtämistä.
Joskus jäsentäminen on numeroitu lista, joskus nelikenttä ja joskus se on vain yksi lause, joka summaa ajattelussa olleen ongelman, sen ratkaisun ja niiden rajapinnassa olevan viisauden.
Jäsentäminen on johonkin järkeä tekevään muotoon survottu ajatushässäkkä, josta ilman sitä runnomista ei saisi mitään tolkkua. Juuri sellaista jäsentämistä minä siis olen tehnyt ”aivan liian vähän”.
Onnekseni minä ja harmikseni vain minä voin lopulta vaikuttaa siihen missä määrin ajatukseni jäsentyvät tai ovat jäsentymättä. Tunnistettuani tämän henkilö- ja ajankohtaisen haasteen, lähdin jäsentämään korjaustoimenpidelistausta teematasolla:
1. Tunnistaminen
2. Tunnustaminen
3. Tahdollistuminen
4. Toimeenpaneminen
5. Toistaminen
6. Tuloksellistuminen
Käytännössähän tämä jäsennys on kuin mikä tahansa muu jäsennys, joka kuvastaa minkä tahansa muutoksen vaiheita, mutta tällä kertaa jäsennys on täysin minun omani. Olen siitä ylpeä. Enkä vähiten sen vuoksi, että keksin jälleen sanan, jota Google ei tunnistanut, mutta jota voidaan ymmärrettävästi pitää oikeana sanana: Tahdollistuminen.
Kuinka ollakaan, päivän toinen jäsennykseni koskee tahdollistumista. Mutta ennen jäsentelyä vielä: koska olen sanan epävirallinen luoja, olen oikeutettu keksimään sille myös määritelmän. Se voisi mennä vaikka näin:
”Tahdollistuminen on tietoista ehdollistumista mahdollisuuden ärsykkeille.”
Tunnustan: halusin käyttää sanoja tahdollistuminen ja ehdollistuminen samassa virkkeessä. Mutta on lauseessa ihan jämäkkä pointtikin! Perustelen:
Ensinnäkin (1) tahdollistuminen on ajatuksellista ja hormonaalista tekemistä, joka tapahtuu henkilön omista lähtökohdista ja motivaatioista käsin, se on siis tietoista. Toiseksi (2) tahdollistuminen vaatii toistoa, ruokkimista – ehkä myös ruoskimista (itsensä) – ja aktivoitumista, siis ehdollistumista. Kolmanneksi (3), on oltava jokin tavoite, visio, haaste, siis mahdollisuus, jota kohti tahdollistuminen tapahtuu. Ja neljänneksi (4), mahdollisuuden tulee olla kuviteltavissa niin, että se kutkuttaa, antaa itsestään viitteitä, pieniä palasia siellä täällä, houkuttelee, eli antaa hormonit herättäviä ärsykkeitä.
”Tahdollistuminen on tietoista ehdollistumista mahdollisuuden ärsykkeille.”
Nyt kun määrittely, joka voidaan nähdä myös yhtenä jäsennyksenä, on tehty, voidaan siirtyä siihen toiseen jäsennykseen, josta oli puhe. Sen nimi on ”Ajatusten jäsentelyn tahdollistava merkitys” -jäsentely. Se luo merkityksen, eli kertoo miksi. Se kertoo miksi kannattaa jäsennellä omia ajatuksiaan säännöllisesti. Se on nelikohtainen lista.
Ajatusten jäsentelyn tahdollistava merkitys
- Ajatusten jäsentely vähentää heikosti tai ei lainkaan jäsenneltyjen asioiden määrää, eli vähentää hähmää ja lisää järkeä maailmankaikkeudessa.
- Ajatusten jäsentelyn harjoittelu lisää valmiuksia ja ketteryyttä jäsennellä ajatuksia tilanteessa, jossa ajatusten jäsentelynopeudesta on hyötyä, eli se nopeuttaa ajattelua.
- Ajatusten jäsentely tuottaa ilon tunteita. On mukavaa kun saa jäsennyksen valmiiksi omassa päässään, mutta on todella mukavaa jos pystyy kertomaan jäsennyksestään toisille tuottaen heille jonkinlaista hyötyä.
- Ajatusten jäsentely on vapauden symbolisoituma. Mikään ei ole kiellettyä, ei sitten mikään. Kaikki jäsennykset ovat mahdollisia ja sallittuja. Kaikki ajatukseni ovat omaisuuttani ja vapaasti käytössäni.
Noin.
Kylläpä helpotti kun sai vähän ”jäsennellä ajatuksia”. Kerro jos tästä tuli jotain ajatuksia.
ARVI 