Yhtäkkiä ajatusketju, tapahtumien sarja ampiaisesta Kellohallin kautta konetiskiaineeseen ja niiden väliset syy-seuraussuhteet sekä loppuratkaisu olivat nenäni edessä. Tunsin itseni Sherlock Holmesiksi ja Horatio Caineksi yhtä aikaa.
Ajattelu
Yhdysvaltain presidentti istuu residenssinsä nahkasohvalla olutpullosta siemaillen ja televisiouutisia tapittaen. Hän on löysännyt solmiotaan pitkän päivän uuvuttamana. TV:ssä […]
Meillä kaikilla on omat ”kurahousumme”, joita emme ”ota päiväkotiin”, vaikka tiedämme kuinka se käytännössä tapahtuisi, ymmärrämme asian tärkeyden ja vaikka meitä siitä kuinka muistuteltaisiin.
Ratkaisu kirjataan PowerPointtiin ja kaikki ovat onnellisia. Sitten puetaan kengät.
En ole filosofi, mutta olen kehityspäällikkö. Jos Sokrates eläisi vielä ja työskentelisi matkapuhelinoperaattorilla, hän olisi varmasti kehityspäällikkö.
”Aika vähän”, oli ensiajatukseni. ”Itse asiassa, aivan liian vähän”, oli sitä seurannut päätelmä ja samalla lopullinen vastaus itsepohdiskeluuni: kuinka paljon olen viime aikoina jäsentänyt ajatuksiani oikein kunnolla?
Se on monesti juuri lupausten ehdottomuus ja tavoitteiden älyttömyys, joka nöyryyttää lupaajansa. Sitoudumme testosteronihurmiossa vuodeksi sellaiseen mikä ei ole ollut aiemmin totta edes kahta vuorokautta. Luulemme, että ensi tammikuun päivät eivät houkuttele mässäilemään niin kuin kaikki aiemmat elämän päivät.
