Palaveri loppui keskiviikkona 16:02 ja 16:08 ohittelin jo hitaasti matelevia rekkoja kymppitiellä. 50 kilometrin päässä, Hämeenlinnan torin laidalla, Paviljonki Pietarin Pihassa sai skumppalasin kolmella eurolla klo 16-18. Sinne piti ehtiä ennen kuutta.

Kasasimme nopeasti auton takakonttiin etukäteen pakatut polkupyörät Kantolan siirtolapuutarhan parkkipaikalla ja polkaisimme keskustaan. Kevyestä tihkusateesta huolimatta ehdimme Pietarin Pihan varjojen alle vielä tarjousaikaan. Siitä alkoi yksi tämän kesän kesäisimmistä iltapäivistä.

30 kilometrin päässä kotoa sijaitseva kotikaupunkimme, Hämeenlinna, tarjoaakin yllättäen kaiken mitä kesäiltana voi haluta – viihtyisiä terasseja, iloista palvelua, hyvää ruokaa ja viinejä sekä idyllisen kaupunkimiljöön järvimaisemalla. Siellä ei vain tule ikinä vietettyä aikaa. Paitsi nyt kun päätimme tehotutustua tähän Etelä-Suomen läänin pääkaupunkiin, maailman Sibelius-pääkaupunkiin ja Suomen vanhimpaan sisämaan kaupunkiin.

Pietarin Pihalta pyöräilimme parikymmentä metriä Linnankatua Ravintola Popinon pihalle perustettuun kesäravintolaan. Street Food and More oli erinomainen valinta burgerpaikaksi. Hampurilaispihvi oli iso kuin härkä ja sen kypsyyttä kysyttiin. Pienessä kopissa on tuolit kuudelletoista, mutta sään suvaitessa terassillakin voi mupeltaa. Burgeria ja friteerattuja perunankuoria pureksiessa kaikui kulman takaa haitarimusiikkia. Dinnerin jälkeen lähdimme tutkimaan sen alkuperää.

Torikahvilan katoksessa kuuntelimme ikivihreitä ja iltapäivän viimeisten sadepisaroiden tipahtelua muovikatolle jälkkärikahvia pahvimukista ryystäen. Torilla oli siis jonkin sortin keikka. ”Ei kultainen nuoruus jää unholaan” raikasi ylväästi ja lavan eteen kerääntynyt vanhusparvi pyyhki silmäkulmiaan. Ja Ilona. Jokapäiväistä herrainkokoustaan pitävät ukkelit muistelivat vuosikymmenen takaisia asioita viereisessä pöydässä kovaan ääneen. Yksi mies oli tullut vain lukemaan kirjaa.

Tripadvisorista huomasin että Hämeenlinnaan oli auennut viinibaari ja se oli tottakai päästävä kokemaan. Nooran viinibaari sijaitsee kahvimukin heiton päässä torilta, Raatihuoneenkatu 8:ssa. Meidän piti ottaa vain lasilliset Muscatia tutustumismielessä, mutta viinilistaa arpoessa mielenkiinto kasvoi ja eskaloitui lopulta maistelumenuksi.

Makumatka-niminen setti sisälsi viisi viiniä ja neljä juustoa (+keksit, hillot, pähkinät ja oliivit). Nooran viinibaari, viinit ja juustot ylittivät täydellisesti odotukset ja viihdyimme siellä ilta-aurinkoon saakka. Menun valkoviini, Prüm Riesling Essence Halbtrocken, saattaa jäädä historiaan viininä jonka ansiosta opin pitämään valkkareista.

Parin tunnin viininmaistelun jälkeen lähdimme sulattelemaan juustoja kevyelle pyöräretkelle. Pyöräilimme ensin Linnanpuistoon ja jatkoimme siitä Vanajaveden rantaviivaa mukaillen, ylitimme junasillan ja palasimme vastarantaa rullaten takaisin keskustaan. Vanajavettä pitkin pääsee muuten risteillen Hämeenlinnasta Tampereelle tiistaisin ja torstaisin. Matka Hopealinjalla kestää noin 8 tuntia.

Kotimatkalla pysähdyimme vielä illan viimeisille drinkeille Skogsteriin. Ranskalaistyyppinen, hieman hienostunut drinkkibaari Skogster on perustettu 110-vuotta vanhaan samannimiseen taloon, joka tunnetaan historiassa kauppatalona. Näin siellä kerran Suomisen Tapsan.

Pyörät nojasivat kirkon aitaan mohitojen ajan, kunnes polkasimme takaisin siirtolapuutarhan pieneen mökkeröön yöunille ja aikaisen aamusaunan kautta virkeinä kotiin.

Yhden kesäillan ansiosta Hämeenlinna esittäytyy hieman nuorekkaampana, yritteliäämpänä ja eurooppalaisempana kuin aiemmin. Palvelun taso on nuorilla yrittäjillä korkealla ja ammattimainen toiminta antaa uskoa siihen että jatkossakin voi ylpein mielin suositella paikallisia ravintoloita. Ja viinibaaria!

Hyvä Hämeenlinna!