14.3. tiedustelin Facebookissa ystävieni halukkuutta osallistua jonkinlaiseen ajattelukollektiiviin keskiviikkoiltapäivisin. Olin juuri tullut Esa Saarisen luentosarjan viimeiseltä luennolta ja tiesin tulevani kaipaamaan ajatteluseuraa tulevaisuudessa. Ryhdyin toimeen ja tänään kollektiivi kokoontui ensimmäisen kerran.

Keskustelun tarkoituksena ei ollut päätyä johonkin lopputulemaan, eikä siitä ollut tarkoitus juontua yhtään action pointtia, mutta keskustelun inspiroimana päädyn nyt kuitenkin referoimaan tuon keskustelun pääoivallukset juuri sinulle.

Keskustelussa oli mielestäni jämäkkä ydin ja ennen kaikkea olen tyytyväinen siihen, että kykenimme keskustelemaan hyvinkin systeemisesti eräästä aivan arkipäiväisestä asiasta – nimittäin vaatteiden viikkaamisesta.

Ensimmäisen ajattelukollektiivin nimike muotoutuikin lopulta olemaan Vaatteiden viikkaaminen ongelmanratkaisumetodina.

Vaatteiden viikkaaminen ongelmanratkaisumetodina

Tunnistatko joskus sanoneesi jonkun seuraavista lauseista: ”Parhaat ideat tulee juuri sillon kun on menossa nukkumaan”, ”yleensä keksin ratkaisun, kun olen koiran kanssa lenkillä” tai ”tuli mieleen ihan huikea juttu kun viikkasin vaatteita”.

Jos tunnistat, olet todennäköisesti aivan samanlainen kuin kaikki muutkin ihmiset. Ajattelukollektiivimme epätutkimuksellinen perusta nimittäin on se, että ihmiset keksivät ratkaisun ongelmaansa, kun he vain hetkeksi rauhoittuvat.

Rauhoittuminen voi tarkoittaa fyysistä rauhoittumista kuten silmien ummistamista kotisohvalla työpäivän päätteeksi tai henkistä rauhoittumista arkisen ja rutiininomaisen kotityön tai harrastuksen ääreen. Olennaista on, että jonkinsortin rauhoittuminen tapahtuu.

Monet näistä silitysraudan ääressä tai juoksulenkillä tapahtuvista oivalluksista tapahtuvat ajallisesti kaukana siitä hetkestä, jolloin se varsinainen ongelma tunnistettiin tai esiteltiin.

Ongelman ja oivalluksen väli voi siis olla tunteja, päiviä tai vaikkapa vuosia. Joskus kun mennään tarpeeksi kauas ongelman tunnistamisesta, ei oivalluksesta ole enää hyötyä – tilanne meni jo. Joskus ratkaisu olisi hyvä keksiä tässä ja nyt.

Tässä ja nyt -näkökulma ei vaan ole herkullisin lähestymistapa luovaan ongelmanratkaisuun. Aivot ajautuvat pohtimaan helppoa ulospääsyä, helppoja ratkaisuja ja automaattivastauksia. Samat ajatukset pyörivät kehää ja putkahtelevat suusta parhaimmillaan vain eri ulkoasuissa.

Ajattelukollektiivimme kysyykin: Voisiko se sama mikä tapahtuu viiveellä vaatteiden viikkaamisessa, tapahtua myös hektisessä työympäristössä, kun ongelma pitäisi saada ratkaistua tässä ja nyt?

Lähdimme pohtimaan, että mitkä ovat vaatteiden viikkaamisessa ilmentyvän ongelmanratkaisun keskeiset syntymekanismit. Löysimme niitä viisi:

1. Odotukseton tilanne: Tilanteeseen itseensä ei liity eikä sille olla asetettu minkäänlaisia odotuksia tai varauksia. Tilanne vaikuttaa rutiininomaiselta perusjutulta ja siihen myös suhtaudutaan sellaisena.
2. Rauhaan laskeutuminen: Tilanteeseen ei rynnätä yhtäkkisesti eikä se ole tunnelmaltaan tai luonteeltaan suuressa ristiriidassa aiempien tapahtumien kanssa. Tilanteeseen ajaudutaan hivuttautuen.
3. Älyllinen tylsyys: Tilanne on rutiininomainen ja siten älyllisesti tylsä. Sisäänrakennettu tylsyys toimii ajattelun alustana ilman, että se ohjaa tekemään jotain mikä ei olisi yhtä tylsää (esim avaamaan puhelimesta Facebook-sovelluksen)
4. Aikatauluttomuus: Tilanteen sisäisellä aikataulutuksella ei ole merkitystä. Työvaiheiden ja tapahtumaketjun ajoituksella ei ole merkitystä. Parhaimmassa tapauksessa loppumisajankohtakin on riippuvainen vain omasta päätöksestä.
5. Etäisyyden tunne. Tilanne aiheuttaa etäisyyden tunteen siihen, mikä liittyy ongelmaan. Etäisyys voi olla hyvinkin pieni ajatuksellinen tai fyysinen muutos, mikä aiheuttaa sen, että ote lipsahtaa ongelmasta hetkeksi.

Ajatellaanpa thainyrkkeilijää.

Thainyrkkeilijä, sanotaan nyt vaikka Mikko, on kohtaamassa kahden minuutin kuluttua kehässä toisen thainyrkkeilijän, joka janoaa voittoa aivan yhtä paljon kuin Mikko.

Mikko valmistautuu otteluun pukuhuoneessa, jossa on myös hänen valmentajansa, sanotaan nyt vaikka Tuure. On käynnissä viime hetken valmistelut.

Viime hetken valmisteluihin ei kuulu enää Mikon hanskojen sitomista, harjoittelua eikä strategista pohdintaa. Siihen kuuluu keskittyminen ja rauhoittuminen, eli eräänlainen näkökentän kaventaminen.

Rauhoittumisen tarkoituksena on päästää irti kaikesta siitä epävarmuudesta, joka vastustajan kohtaamiseen mahdollisesti liittyy sekä kaikesta muusta ihmeellisestä hälystä, joka saattaisi herpaannuttaa miehen mielen kriittisellä hetkellä.

Thainyrkkeilijä Mikko saattaa hypähdellä paikoillaan ja liikutella ylävartaloaan vähäeleisesti, katsoo ehkä lattian rajaan. Valmentaja Tuure hokee hänelle esimerkiksi ”Suomen nopeimmat kädet, Suomen nopeimmat kädet, Suomen nopeimmat kädet” saaden Mikon miettimään jotain muuta kuin tilanteeseen liittyviä mahdollisia ongelmia.

Sitten Mikko menee kehään täynnä itsevarmuutta ja ratkaisee ottelun edukseen.

Se, mitä pukuhuoneessa siis tapahtuu pari minuuttia ennen ottelun alkua ja välittömästi sen jälkeen on:

1. Ongelman tunnistaminen: Mikko ottelee parin minuutin päästä sellaista nyrkkeilijää vastaan, joka haluaa voittaa ottelun aivan siinä missä hänkin. Ongelmana on, että jollain osa-alueella tämä toinen tyyppi on hieman parempi kuin Mikko.
2. Rauhoittuminen: Tuure ja Mikko rauhoittuvat pukuhuoneessa. He kääntävät hetkeksi katseen pois ilmeisestä ongelmasta, sen aiheuttamasta epävarmuudesta ja keskittyvät tyhjentämään Mikon mielen.
3. Ongelman ratkaiseminen: Turpaanveto.

Tämä sama kolmivaiheinen tapahtumaketju on myös läsnä vaatteiden viikaamisessa syntyvässä oivalluksessa. Vaiheiden välinen aika vaan on huomattavasti pidempi.

1. Ongelman tunnistaminen: Töissä on joku ihme hässäkkä ja jengiä ahdistaa.
2. Rauhoittuminen: Päätän pestä pyykkiä koska pyykkiä nyt vaan on pestävä. Kun pyykit on kuivat, viikkaan ne.
3. Ongelman ratkaiseminen: Keksin ratkaisun työhässäkkään.

Ajattelukollektiivin keskeinen idea: Se, että oivallus tapahtuu vasta vaatteiden viikkaamisen aikana ei tarkoita sitä, etteikö se voisi tapahtua aiemminkin, mikäli rauhoittuminen tapahtuisi myös aiemmin.

Se, että oivallus tapahtuu vasta vaatteiden viikkaamisen aikana ei tarkoita sitä, etteikö se voisi tapahtua aiemminkin, mikäli rauhoittuminen tapahtuisi myös aiemmin

Kaiken tämän jälkeen: Ajattelukollektiivimme mielestä voi olla mahdollista, että se sama ilmiö, joka tapahtuu vaatteiden viikkaamisessa hitaasti ja thainyrkkeilijän päässä nopeasti, on mahdollista hyödyntää jollain tavalla myös hektisessä työympäristössä, jossa ongelma pitäisi ratkaista tässä ja nyt.

Miten?

Kollektiivimme mielestä esimerkiksi kahdella tavalla. Toiseen liittyy grillimakkara ja toiseen kokolattiamatto. Aloitetaan grillimakkarasta.

Grillimakkaraesimerkki

Ajatellaan, että työporukka on menossa suunnittelupäiville, sanotaan nyt vaikka Vierumäen liikuntakeskukseen.

Sen sijaan, että ryhmä ryhtyisi ratkaisemaan Vierumäen liikuntakeskuksen neukkarissa jotain työhön liittyvää haastetta ja saisivat palkinnoksi makkarakestit läheisellä laavulla, voisi järjestävä taho ottaa käyttöön Vaatteiden viikkaamisen ongelmanratkaisumetodina.

Käytännössä se toimisi näin:

1. Ongelman tunnistaminen: Ryhmä kerääntyy hetkeksi neukkariin ja ongelman omistaja kertoo myöhemmin yhdessä ratkaistavasta haasteesta. Hän kertoo ongelman ytimekkäästi mutta kuitenkin varmistaen, että riittävät yksityiskohdat tulevat ilmi.
2. Rauhoittuminen (grillimakkara-twist): Kaikki lähtevät paistamaan makkaraa kolmeksi tunniksi. Makkaranpaistopiste sijaitsee kahden kilometrin kävelymatkan päässä. Siirtyminen sinne tapahtuu vapaassa epämuodostelmassa omaan tahtiin.
3. Ongelman ratkaiseminen: 50% ongelmasta ratkaistaan kävelymatkalla sinne ja takaisin. 25% ongelmasta ratkaistaan nuotion ääressä ja 25% ratkaistaan sitten kun ollaan päästy takaisin liikuntakeskukseen. Osa porukasta innostuu ratkaisemaan ongelmaa koko kolmen tunnin ajan ja osaa kiinnostaa vain makkara. Lopulta kaikki tuovat oman panoksensa viimeistään silloin, kun ollaan takaisin neukkarissa. Neukkarissa ratkaisu kirjoitetaan PowerPointtiin ja lähdetään uimaan.

Katsotaanpa sitten kokolattiamatto -esimerkki.

Kokolattiamattoesimerkki

Ei sen tarvitse olla kokolattiamatto. Se voi aivan hyvin olla kalanruotoparketti tai betonivalu. Tai laituri. You get the point.

Ajatellaan, että työporukka on parin tunnin workshopissa yrityksen pääkonttorilla, sanotaan nyt vaikka Järvenpäässä.

Sen sijaan, että ongelman omistaja kertoisi mikä on homman nimi ja sanoisi, että ”nonii, lähetääs miettii tät probleemii ekaks täst näkökulmast ja sit tost toisest”, voisi hän ottaa käyttöönsä Vaatteiden viikkaamisen ongelmanratkaisumetodina.

Käytännössä se toimisi näin:

1. Ongelman tunnistaminen: Ongelman omistaja kertoo mikä on homman nimi. Hän kertoo sen ytimekkäästi, mutta kuitenkin niin, että yksityiskohdat tulevat riittävällä tavalla kerrotuiksi. Sitten hän pyytää kaikkia osallistujia kirjoittamaan päällimmäiset ajatukset paperille parissa minuutissa.
2. Rauhoittuminen (kokolattiamatto-twist): Ongelman omistaja pyytää kaikkia ottamaan kengät pois jalasta (halutessaan myös sukat jos kehtaa). Sitten hän pyytää kaikkia laittamaan silmät kiinni. Sitten hän pyytää kaikkia miettimään, että miltä se järvenpääläinen kokolattiamatto oikein tuntuu siellä jalkojen alla. Sitten hän pyytää kuuntelemaan ilmastoinnin huminaa. Tätä jatkuu muutamien minuuttien ajan.
3. Ongelman ratkaiseminen: Ongelman omistaja pyytää kaikkia avaamaan silmät ja katsomaan omia tuotoksiaan. Sitten hän pyytää täydentämään niitä hetken aikaa yksin, minkä jälkeen ajatukset jaetaan parille. Parit tunnistavat ratkaisuehdotuksistaan parhaimmat ja esittelevät ne muulle ryhmälle. Jäsentelyiden ja äänestysten kautta löydetään paras ratkaisu.  Ratkaisu kirjataan PowerPointtiin ja kaikki ovat onnellisia. Sitten puetaan kengät.

Ratkaisu kirjataan PowerPointtiin ja kaikki ovat onnellisia. Sitten puetaan kengät.

Noin. Nyt olet päässyt osaksi ensimmäistä ajattelukollektiivia ja kuullut Vaatteiden viikkaamisessa ilmentyvän ongelmanratkaisun 5-kohtaisen syntymekanismin ja 3-vaiheisen ongelmanratkaisuprosessin.

Ole hyvä.