Taannoisessa äänestyksessä lukijoistani 46% oli sitä mieltä, että minun pitäisi kolmesta kohdevaihtoehdosta valita Nizza, joten varasin lennot sinne. Tarkoituksena oli käydä myös Monacossa ja Cannessissa, mutta niihin en tällä kertaa ehtinyt. Reissuraportti on jaettu kahteen osaan; Ihmiset ja Bussilinjat. Tässä muutama tarina kohtaamistani ihmisistä.
”You are a lucky man”
Olin kävelemässä ensimmäiseltä illalliselta takaisin hotellille kun kuulin läskibasson mylvinnän kulman takaa. Bar de la degustionissa oli keikalla neljän tytön jazzbändi. Istuin ainoaan vapaasen tuoliin sekalaisen seurueen keskelle. ”Olet onnekas, istuit juuri oikean baarin parhaimpaan pöytään” sanoi Midi, nizzalainen kylmäkonekorjaaja.
Kysyin ovatko pöytäseurueen herrasmiehet, Théodore ja Marcus, hänen ystäviään. ”Ei oikeastaan, meillä on vain samat kiinnostuksen kohteet: viini, jazz ja tämä baari. Näemme toisiamme vain täällä.” Marcus kertoi Midin tulkkaamana etten tulisi löytämää Nizzasta kunnollista jazzbaaria, pitäisi lähteä Pariisiin. Oikeassa hän oli, se oli ainut ilta jolloin pääsin nauttimaan hyvästä musiikista.
Näin seuraavana päivänä Marcuksen bussissa, mutta silloin keskustelumme jäi hyvin lyhyeksi. Hän ei puhunut sanaakaan englantia ja minä osasin sanoa vain bonjour.
”Welcome to France”
Taskuvaras antoi varoituksen aamutorilla. Olin joka-aamuisella persikkaostoksillani tällä kertaa ottamassa kuvaa sipulikasasta kun muuan mies nappasi kameran linssista kiinni ja kysyi voiko saada kamerani. Sanoin ettei se taida onnistua. Hän jatkoi kuitenkin kamerasta kiinnipitämistä ja kiskoi käteeni köytettyä Nikonia puoleensa.
Ryöstötaidot olivat ilmeisesti vähän ruosteessa. Aloimme nauraa. Hän päästi irti ja toivotti minut tervetulleeksi maahansa.
”He has an idea that no one has in this town”
Olin syömässä vastikään vanhaankaupunkiin avatussa ravintolassa, Citrusissa. Se oli siinä viinipullon loppupuolella kun päätin alkaa esittää ruokakriitikkoa joka on tekemässä arvostelua tästä ravintolasta. Otin valokuvia ja kirjoitin muistiinpanoja. Tarjoilija, Pierre, kertoi haastattelussaan ravintolan tarinan, urastaan tarjoilijana ja kehui ravintolan arvostettua pääkokkia, Philippeä. ”Hänellä on idea, jollaista kenelläkään muulla ei tässä kaupungissa ole”
Löysin itseni lopulta ravintolan keittiöstä, jossa Philippe esitteli työvälineensä ja kokkikollegansa hyvän arvostelun toivossa. Myhäilin sisälläni ja kiitin ekskursiosta. Ajattelin että on ihan ok sisällyttää illalliskokemukseen vähän omaa kivaa, kun syöminen ei ollut ihan edullisimmasta päästä.
”Too much money here, too expensive”
Katselin turkoosia loputonta vettä ja auringon ja lentokoneiden laskua Promenade des Anglaisilla, rannan suuntaisella nizzanpituisella bulevardilla. Herra joka esitteli itsensä Mr. James Bond from Nairobiksi istui viereeni. Hän antoi käteeni kultaisen rannekorun ja sanoi että vaikka se Afrikassa maksaa 3000-5000€ hän antaa sen nyt minulle ilmaiseksi, koska olen niin hyvä tyyppi.
Kiitin ja sitten me tuijotimme yhdessä merta. ”Too much money here, too expensive. Two years here, then you go back Africa. Too expensive. I have been 5 years now”, hän toisti viisi kertaa horisonttia tapittaen. Viimeisillä kerroilla yhdyin hänen mantraansa too expensive –kohdissa.
Kerroin jatkavani matkaa kun hän kysyi jos haluaisin antaa hänelle ranteessani killuvan korun vastineeksi hieman rahaa. Farkkushortsien kolikkotaskusta löytyi 20 senttiä ja plektra. Mr. Bond ei vaikuttanut tyytyväiseltä. ”Mutta tiedätkö kuka on soittanut tällä plektralla? Minä.”
”Don’t drink the water”
Nizza on lasten paratiisi. Kirkas merivesi äityi tuulen puskemana välillä koviinkin aaltoihin joissa nuorukaiset yrittivät selviytyä ilman hallitsemattomia kuperkeikkoja. Keskuspuiston alta metreihin suihkuava ja sumuava vesi sai lapset hersyvään riemuun. He pyörivät maassa ja nauttivat kylmän veden viilentämistä kivilaatoista.
”He is just like our son, isn’t he!”
Elena joutui tulkkaamaan minulle melkein kaiken mitä Jim sanoi. Metsäalalla työskentelevä Jim puhui välillä jopa tahallaan niin nopeasti etten ymmärtänyt sanakaan mitä hän sanoi. Tämä viereiseen illallispöytään tullut skotlantilaispariskunta oli haltioissaan kun tiesin heidän kotimaastaan niin paljon.
Suvereenisti jaoin muutamia ravintolavinkkejä Edinburghista ja he puolestaan Nizzasta, jonne he olivat tulleet Jimin kuusikymppisille. He ihmettelivät miten viitsin matkustaa yksinäni. Sanoin, että tulee helpommin juteltua teidän kaltaisten ihmisten kanssa.
”Oh, you are the first”
Istuin kosteanviileässä kryptassa edessäni neljä viinilasia. Yläpuolellani oli kirkko, jota ympäröi viinitarha ja jyrkät rinteet joihin rypäleköynnökset on istutettu. Yritin kuvailla viinejä mahdollisimman tarkasti madamelle, joka halusi tietää mitä niistä ajattelen. Hyviähän ne olivat.
Viimeisillään raskaana oleva viinitilallinen kysyi kuinka olen löytänyt heidän kirkolleen ja mistä olen kotoisin. Kerroin tulleeni bussilla Nizzasta ja että olen suomalainen. ”Aijaa, olet ensimmäinen!”
Hän tiesi Suomesta sen, ettei viiniä voi ostaa kaupasta.
Seuraavassa osassa esittelen Nizzan kuumimmat bussilinjat ja tarinat pysäkiltä jäämisen jälkeen.
ARVI 