Olen hotellihuonemöllöttäjä. Okei, olen minä myös kävelijä-ihmettelijä ja paistattelija-illallistaja, mutta olen samaan aikaan möllöttäjä-köllöttäjä. Möllötäjä, joka tykkää hienoista hotelleista ja niissä köllöttämisestä. Olin omassa elementissäni Riikassa.

Vanhankaupungin kuoressa, kasvot päin Bastejkalnan puistoa, sijaitsee alkuvuodesta (2018) avattu Grand Poet Hotel. Sen kullan ja kiiltovalkean sävyissä helmeilevät mosaiikit, uhkuvat marmorit ja 20-luvun sametilla verhoillut Gatsby-kalusteet loivat mitä yleellisimmät puitteet sängyllä pötköttelyyn ja HBO:n tuijottamiseen.

Paksu ja pehmeä untuvatäkki suojeli päiväuneksija-viipyilijää ilmastointilaitteen viileältä hönkimiseltä. Do not disturb -ripustus ovenkahvassa puolestaan yliaktiivisilta lakanansuoristajilta. Aamupalalla vedetyt croissant-överit takasivat, ettei nälkä pääse yllättämään seuraaviin lähitunteihin.

Oi sitä rauhan ja turvan tunnetta. Oi autuutta, oi onnea – kun ei ole pakko nähdä yhtään patsasta tai pytinkiä, eikä pitää kiirettä mihinkään.

Täydellinen nelipäiväinen Riikassa oli toki muutakin kuin möllöttämistä, mutta en voi kieltää etteikö varhaisen aamupalan jälkeen uinutut pitkät päiväunet tai hotellin saunassa istutut huomenhetket olisi ollut arvossaan.

Grand Poetin kellarista löytyy sitä paitsi sellainen kylpyläkompleksi, että moni spa kalpenee rinnalla. On saunaa kahdella lämpötilalla (65- ja 100-asteiset), höyryhuonetta ja aromihuonetta. On jäämursketta, jolla hieroa itsensä kananlihalle löylyjen jälkeen. Sekä tietysti uima-allas ja toinen poreilla. Käytiin aamuin ja illoin, joka päivä.

Onko mitään parempaa kuin lompsia silmät rähmässä seitsemältä aamusaunaan tietäen, että kohta saa pekonia ja appelsiinimehua? Ei ole.

Tai on, jos tietää, että aamupalalla saa vielä skumppaa. Grand Poetin aamupalalla saa skumppaa.

Ei se samppanjaa ole. Eikä se ole proseccoakaan. Se on jotain latvialaista, hyvällä tahdolla kuohuviiniksi kuviteltavaa kuplajuomaa, joka ei kutsu luokseen viettämään aikaa, mutta tervehtii ystävällisesti.

”Joskus mietin, että pitääkö sitä mennä lentokoneella parin tunnin päähän lukemaan kirjaa ja hengaamaan auringossa vaikka se sujuisi Rengossakin aika kätevästi. Ja sitten mietin, että kyllä – kyllä pitää”, oli pohdintani toukokuisen Krakovan matkan jälkeen.

Kieltämättä Riikassa tuli pohdittua, että pitääkö sitä mennä lentokoneella Baltiaan katsomaan Netflixiä ja hengaamaan peiton alle vaikka se sujuisi Rengossakin aika kätevästi. Ja sitten mietin, että kyllä – ehdottomasti pitää!

Lienee tässä kohtaa selvää, että Riikan TOP5 -suositusteni kärkisijaa pitää horjumattomasti Grand Poet Hotel. Sen sai ainakin tällä kertaa lunastettua majapaikaksi miellyttävään tarjoushintaan (115€/yö, sis. aamupalat ja kylvyt).

Toinen suositukseni voisi olla yksi Euroopan persoonallisimmista ja isoimmista toreista. Riikan keskustori on mummon ja vaarin ikäinen ja myös vähän näköinen. Vuonna 1930 perustettu tori kruunattiin avajaispäivänä isoimmaksi, parhaimmaksi ja moderneimmaksi kaupustelukortteliksi mitä eurooppalaiset silmät olivat siihen päivään mennessä nähneet.

Samoja tomaatteja ja nuttuja siellä myydään kuin millä tahansa muulla torilla, mutta erikoisen Riikan torista todella tekee sen laajuus – jättimäiset zeppelinihangaarit ja niitä ympäröivä teollisuusalue palvelee päivittäin Ruisrockin verran ihmisiä.

Siinä missä tori antaa läpileikkauksen latvialaiseen ruokakulttuuriin, on Kalnciems Quarterin Street Food Festival hieman urbaanimpi ja kansainvälisempi kokemus. Olen käsityöläisen katuruokakulttuurin fani ja sen vuoksi keskiviikkoisin (touko-syykuu) järjestettävä festi on kolmas Riika-suositukseni.

Kalnciemsin kortteli on puolituntisen marssivauhdin päässä keskusta-alueelta. Matkan varrella ylittyy pitkä Vanšun silta, mutta muuten miljöö ei paljon mieltä kohenna. Maisema muuttuu apaattisemmaksi askel askeleelta, joten taksikyyti ei ole lainkaan huono vaihtoehto.

Pieni kortteli oli ainakin aurinkoisena keskikesän päivänä turvoksissa. Uuniperunat, burritot, osterit ja burgerit kävivät kaupaksi. Annokset ovat sen verran pieniä, että pidemmällä visiitillä pystyy maistelemaan useampaa sorttia.

Hyviin ravintoloihin tuli tutustuttua valitettavan vähänlaisesti. Erityisenä lounaspaikkana mieleen jäi kuitenkin japanilainen Yakuza Elisabetes ielalla. Olen vältellyt sushia henkeni kaupalla tähän saakka, mutta nyt uskaltauduin avokadovaihtoehtoon. Viiskauttaviis, niin kuin ne sanovat.

Onhan se riisi jotenkin ihanan tahmaista ja lopulta suolaista kun sitä huljuttelee soijakipossa. Siihen päälle täydellisen kypsyytensä saavuttanut pehmeän täyteläinen avokadosiipale. Viimeistely aivan erityishuippumaistuvalla proseccolla. Siis aivan täydellisellä proseccolla.

Jopa hyvän samppanjan arvoisella proseccolla? Kyllä. Tai ainakin ehkä!

Viides ja viimeinen Riika TOP5 -suositukseni olkoon vanhakaupunki kokonaisuutena. Romantikko minussa ei pääse kapeista kujista, tunnelmallisista katuvaloista ja mukulakivistä mihinkään.

Vahva uskomukseni on, että muutamaa poikkeusta lukuunottamatta vanhaankaupunkiin ei tarvitse jäädä syömään, mutta kyllä siellä kahveja kannattaa juoda. Nostaisin jalustalle muuan Petergailiksen kahvilan ja varsinkin sen edustalla avautuvan pation.

Petergailis sijoittuu aivan Pietarin kirkon juureen, mutta vaikka kirkko on valtava ja turisteja piisaa, on pieni aukio jollain tavalla rauhan siunaama. Lähtöaamuna, kun nautiskelin toista kuppia aivan erinomaista kahvia, mieleni vangitsi Pyhän Pietarin helmoissa tunnelmoineet sellisti ja viulisti.

Strangers in the night soi uskomattomalla tenholla pakottaen minut laittamaan kirjanmerkin paikoilleen ja vain kuuntelemaan. Sillä hetkellä ymmärsin, että Riikaan pitää tulla uudelleen.