Ensin ei tullut mieleen mitään muuta kuin vauva. Vauvan odottaminen ja ensi vuonna häämöttävän elämänmuutoksen odottaminen värittävät aika väkevästi sitä muistikuvaa, joka tästä vuodesta jää. Mutta mitä muuta tästä vuodesta pitäisi muistaa?

Yllättävän paljon asioita tapahtuu vuoden aikana. Yllättävän suuri osa niistä tapahtumista on tallautunut muistikerrostumien alle ja uhkaa maatua mullaksi, unohtua. Kaikkea ei voi millään muistaa.

Mielenkiintoisetkin asiat voivat kaivautua kadotukseen. Tuntuu samaan aikaan sekä innostavalta, että nololta kun onnistuu houkuttelemaan piilossa olleen muiston takaisin pintaan. Miksi en muistanut tätä? Ainiin, tämäkin tapahtui!

Kuvat ja kirjoitukset onneksi auttavat vähän.

Listasin kymmenen asiaa, jotka haluaisin tästä vuodesta muistaa. Jätin vauvajutut pois, koska ne ansaitsevat oman listansa vähän myöhemmin.

10 asiaa, jotka haluan muistaa tästä vuodesta

1. Reissut

Bali, Kööpenhamina, Krakova, Riika ja Tallinna.

Kaikkia reissuja yhdistää vahva rentoutuminen – pyrkimys siihen ettei pyri mihinkään. Balilla se tarkoitti kirja päivässä -lukutahtia ja smoothie bowleja, Köpiksessä toinen toistaan seuraavia samppanjapulloja ja syväluotaavia keskusteluja.

Krakova, Riika ja Tallinna olivat kaikki pyhitetty lukemiseen, syömiseen, köpöttelyyn ja vähän liian pitkiin päiväuniin hotellihuoneen untuvissa. Tämän vuoden reissut olivat kaikki hurjan onnistuneita.

2. Kuuma kesä

Poikkeuksellisen kuuma kesä olisi kiva muistaa. Ei kesät näköjään aina ole sateisia ja kylmiä.

Lämpimästä kesästä on toki paljon lämpimiä muistoja, mutta päällimmäisenä mieleen tulevat kesäloma-aamut kun keitimme kahvit, paistoimme croissantit ja jaoimme lehden puutarhapöydän yli. Aamuaurinko keräsi vasta terävyyttään, mutta jo varhaisella oli lämmin kuin Välimeren rannalla.

Kun kaikki uutiset oli koluttu, lähdimme joko maakuntamatkalle Hauholle, kotiruokalounaalle Hämeenlinnan keskustaan, kirjastoon tai pyöräilemään. Illalla takaisin saman pöydän ääreen syömään jotain pallogrillistä.

Aika mukavaa.

3. Riehat ja juhlat

Kevätrieha, Kesärieha, Juhannus Challenge, Karpalon tuparirieha, Syysrieha ja Riehaporukan pikkujoulut. Rieha on historian saatossa muodostunut tarkoittamaan eräänlaista kilvoittelua ja kisailua saman porukan kesken. Kisailun lomassa on paljuiltu ja nautittu riehajuomaa.

Sittemmin kisailu on jäänyt taka-alalle. Ei kukaan jaksa loputtomasti keksiä uusia pelejä. Nykyään kulutamme riehat muistellen sitä, kuinka joskus jaksoimme pelata kaikenlaisia hulvattomia pelejä.

Ehkä taas ensi vuonna!

Muista hulinoista haluaisin muistaa perinteiset lokakuun viinimessut, jotka olivat tälläkin kertaa erityisen mukavat. Tai en tiedä onko ne messut niin erityisen mukavat, mutta niistä saa aina hyvän lähtölaukauksen kulinaristiselle ja pröystäilevälle illanvietolle, jota voi morkkiksen kanssa ihailla Visa-laskusta vielä myöhemminkin.

Kerrankos sitä.

4. Tottenham

Tänä kesänä jokin napsahti ja minusta tuli jalkapalloihminen. Tai no, jalkapalloihminen on kyllä aika paljon sanottu. Sanotaan niin, että aloin kiinnostua jalkapallosta. MM-kisoista se alkoi.

Katsoin pelejä parhaimmillaan kolme päivässä. Tätä kesää ennen en ollut katsonut yhtään peliä alusta loppuun.

Kesän kruunasi Teurastamolla tehty päätös ryhtyä jalkapallofaniksi. Joukkueeksi valikoitui ahnaan vertailun ja taustatutkimuksen jälkeen Tottenham Hotspur, Spurs. Olen katsonut ainakin neljä peliä tällä kaudella, ellen peräti viisi.

Ja joka viikko olen tehnyt vakiovedon.

5. Esa Saarinen ja podcastit

Pidän harrastuksissa, joihin liittyy pohdiskelua ja jotka tapahtuvat yksin ja hiljaa. En ole sillä tavalla kovin seurallinen harrastaja.

Olinkin aivan elementissäni kun osallistuin Esa Saarisen luentosarjalle alkuvuodesta. Kahdeksan luennon sarja vaikutti minuun aika suuresti mikä voidaan kyllä todentaa myös omista kirjoituksistani kevään ajalta.

Ne ovat väkevästi marginaalissa, vaikeaselkoisia ja puhuttelevat lukukertojen perusteella lähinnä vain itseäni.

Ajattelin osallistua luennoille tänäkin keväänä. Sori vaan kaikille.

Toinen iso juttu on podcastit. Olen ollut podcastien kuluttaja jo muutaman vuoden, mutta tänä vuonna homma lähti käsistä. Podcastit ovat vieneet aika isosti tilaa musiikin ja radion kuuntelulta. Kiinnostuksen kohteena olevat aiheet levittäytyvät yhä laajemmalle ja poliittisestakin podcastaamisesta on tullut nautintoaine.

Olen jopa sitä mieltä, että hyviä podcasteja ei ole riittävästi minun kuuntelutarpeisiini! Pitääkö perustaa oma?

6.  Autofiasko

Ristiriitaiset tunteet autosta. Haluaisin sekä muistaa sen, että unohtaa sen.

En haluaisi unohtaa sitä hauskaa pohdintaa, jota kävin Facebookissa satojen ja taas satojen kommenttien pituiseksi venyneessä keskustelussa siitä, mikä auto minun pitäisi valita.

En toisaalta haluaisi muistaa sitä, kuinka tökerö se varsinainen auton tilaamishetki oli.

Vaikka saimme myyntihetkellä tapahtuneen hölmöilyn sovittua, en usko, että palaan enää uudelleen saman autoliikkeen asiakkaaksi. Autoon liittyvät pari kirjoitusta olivat muuten vuoden luetuimmat.

7. Pääkipukuukaudet

Ainut autohankintaa tylsempi muisto vuodesta taitaa olla kolmen kuukauden pääkipu. Haluaisin silti muistaa sen, sillä loppuratkaisu oli huikea.

Huomasin kesällä, että päätäni särkee lähes joka päivä töiden jälkeen. Särky ei ollut niin suurta, että olisin viitsinyt popsia buranaa alvariinsa, mutta se oli riittävän suurta vaimentaakseen omaa hyvinvoinnin kokeemani.

Yhtenä päivänä havahduin, että tämä ei taida olla normaalia.

Työterveyslääkäri teki kaikki saatavilla olevat lailliset testit, kokeet ja harjoitteet ja löi käteen nivaskan lähetteitä. Yksi niistä oli fysioterapeutille.

Sain samoihin aikoihin fysioterapeutiksi opiskelevalta serkultani suosituksen eräästä fyssarista, jonka käsittelyn jälkeen maailma tuntuisi paremmalta, päässä virtaisi lähinnä onnellisia ajatuksia ja kehossa olevat jännitteet purkautuisivat.

Hmm, okei.

No mutta varasin ajan.

Kun lähdin sieltä, en tuntenut mitään. Mutta kun moottoritiellä kaistaa vaihtaessani käänsin päätä vasemmalle, huomasin, että se kiertyi sata astetta pidemmälle kuin aiemmin. Koin saaneeni pöllön kropan fysioterapeutin käsittelyssä.

Menin töihin ja kerroin, että minuun on näppäilty juuri uusi koodi, jonka ansiosta elämäni on nyt parempi. Sitten menin työpaikan kahvillaan ja tuijotin tunnin junaradan yli sinistä taivasta. Ajattelin vain onnellisia ajatuksia.

Pääkipu hävisi kerrasta.

8. Lattia- ja WC-remontit

Kehoremontin lisäksi tehtiin Rengossa vähän talon kunnossapitoa.

Kevään isoin projekti oli tuvan lattian maalaus. Mustasta valkoiseen. Siitä tuli hieno ja olen kovin tyytyväinen. Samalla maalattiin tuvan nurkassa oleva kirjahylly ja toisessa nurkassa oleva day bed.

Syksyn pääprojekti oli WC-remontti. Tarkemmin ottaen, uuden WC:n rakentaminen yläkertaan alakerran WC:n yläpuolelle. Se oli lopulta aika iso homma!

En osallistunut siihen juuri ollenkaan, joten juuri minulle se ei ollut ihan hirveän iso homma. Päsmäröin lähinnä whatsappin välityksellä ja kävin naputtelemassa lopuksi kattolistat paikoilleen.

Projektipäällikkönä hääri äitini ja pääpuuhamiehenä isäni. Lisäksi saimme korvaamatonta apua muilta sukulaismiehiltä ja -naisilta. Marraskuussa vietimme sekä WC:n tupareita, että WC-remontin päätösjuhlaa erinäisin seuruein.

On se kiva!

9. Työjutut

Työni tuntuu jatkuvasti mielekkäämmältä. Olin jo viime vuonna sitä mieltä, että teen unelmatyötäni. Sen jälkeen työ on edelleen monipuolistunut ja pystyn yhä enemmän vaikuttamaan siihen minkälaisista asioista päiväni koostuvat.

Olen kiinnostunut monesta asiasta ja sen vuoksi kalenterini näyttää tekemisten suhteen hyvin kirjavalta. Vaikka en osaa enää lyhyesti selittää mitä teen työkseni, tuntuu siltä, että teen entistä vahvemmin unelmatyötäni.

10. Kahden kodin elämä

Koko vuosi elettiin kahdessa kodissa. Viikot Tapiolassa ja viikonloput Rengossa.

Yhtenä perjantaina kun tulin viikon päätteeksi Renkoon ja vaihdoin verkkarit ja crocsit jalkaan, tuntui kuin olisin tullut mökille. Sillä hetkellä tajusin, että haluan edelleen ajatella tämän kotina, enkä mökkinä.

Kaupunkiasuminen on ollut luksusta ja tuonut elämään suuren helpotuksen. Olen samaan aikaan sitä mieltä, että oma itseni olen Rengon tuvassa vilttiin kotiloituneena. Kaukana metelistä ja ihmisistä. Ja siitä haluan pitää kiinni.

Nyt kun tarkoituksena on asettua ainakin toistaiseksi vain yhden kodin elämään Renkoon, haluan ajatella tämän vuoden antoisana välivaiheena jolloin pääsin kokemaan miltä tuntuu kun Stockmann on lähikauppa ja naapurissa on Kotipizza.

Ja kun kotona on jatkuvasti lämmin.

 

Unohdinkohan jotain?