Näen heidät – kansakunnan kuvitteellisen kerman – ympärilläni ja tunnen hetkeksi kuuluvani tuohon elitistiseen kakkuun, vaikkakin nahkatakissa ja mustissa farkuissani, kun maiskuttelen pikkuhaarukalla poroleivosta ja samppanjaa. Hienostelu, hauska harrastus.
Yksikertaistamalla voisi sanoa, että ilon osuutta elämässä voi lisätä kahdella tavalla. Voi sitä varmasti lisätä useammallakin tavalla, mutta tehdäkseni asiasta helppoa, sanon kahdella.
Kaikki ympärillä oleva maailma unohtui, työt unohtuivat, pyykit unohtuivat, Pokémonit unohtuivat ja aloin tapittaa valokeilassa värisevän maailman kulkua. Totta ja epätotta samaan aikaan.
Tänään on perjantai ja hyvä työviikko on takana. Aurinko näköjään kaataa vielä viimeiset kesän rippeet etupihalle. Ehkäpä tuolla vielä pärjäisi t-paidalla. Taidan ottaa lasillisen kuivaa kuplivaa ja mennä kokeilemaan. Erinomaista viikonloppua!
Oltermannit lensivät komeassa kaaressa ja ennen kuin ne olivat laskeutuneet meijerilaariin, minä olin jo pakkashuoneessa viilentämässä lämpöisiä tunteitani. Seisoin hetken kädet puuskassa jäätelöiden seassa, tulin ulos ja päästin kollegat tauolle.
Työ itsessään ei ollut intohimo; siinä oli enemmän kyse tunnollisuudesta ja tilipäivästä kuin uraunelmista. Kapitalismi kuiski korvaan kassan takaa, mutta minä kirjoittelin runoja kuittien kääntöpuolille.
Kirjoittamisesta suhteessa ihmisen psykologisiin perustarpeisiin. Anna palautetta!
Poimimatta jääneiden mustikoiden määrä on olennainen osa pokémonkeskustelua.
ARVI 