Parasta just nyt: TOP 10 -lista! Löydätkö itsesi Suuresta Autokeskustelijoiden TOP 10 -listauksesta?
Kiitos kaikille Sunnuntain summeerauksia seuranneille – ja myös kaikille – muille tästä vuodesta. Loppujen lopuksi tämä oli aika tosi hyvä vuosi.
Se on monesti juuri lupausten ehdottomuus ja tavoitteiden älyttömyys, joka nöyryyttää lupaajansa. Sitoudumme testosteronihurmiossa vuodeksi sellaiseen mikä ei ole ollut aiemmin totta edes kahta vuorokautta. Luulemme, että ensi tammikuun päivät eivät houkuttele mässäilemään niin kuin kaikki aiemmat elämän päivät.
Useimmiten kepin ja kellojen pauke alkoi kuulua porstuasta vasta hämärän tultua, mutta on kertoja kun pukin kiireiden tai huonon rekisään vuoksi lahjoja on alettu jakaa vasta aivan illan suussa. Koin, että vain yhdellä keinolla selviytyisin joutoajan yli.
Silta, Secret, Sasilk ja sairastaminen. Kirjanpito, karaoke sekä Koivu ja tähti. Siinä avainsanoja tältä viikolta. Kaikesta huolimatta aika […]
Outo viikko. Meinasin matkustaa länsimetrolla kantakaupunkiin ja koin sympatiaa Yö-yhtyettä kohtaan. Lisäksi söin kaksi kertaa bataattiranskalaisia yhden päivän […]
Jotkut ryhmät kuitenkin porskuttavat menemään, vuodesta toiseen. Ne eivät murru, vaikka sisäiset ristiriidat ja näkemyserot tuntuvat joissain kohdin ylitsepääsemättömiltä.
Jälkikäteen tulkittuina tämän viikon huomiot ovat tunnelataukseltaan kutkuttavan kirjavia. Varsinkin kohdissa 1, 7 ja 12-15 aistin hentoa jännittyneisyyttä, […]
