Silmät sulkiessa tuli mieleen keväisen Kööpenhaminan vanha satama, jossa pastellisävyisten talonpielien ja korkeamastoisten purjeveneiden lomassa hyvinpukeutuneet ihmiset käyskentelevät ja juovat samppanjaa korkeista laseista.
Huomaan noudattavani uuden, itseäni kehittävän, tavan oppimisessa kahta vaihtoehtoista metodia: hiljaista hivuttamista tai överin stabilointia.
1. On taito ymmärtää, milloin kannattaa hyväksyä jaossa tulleet kortit sellaisina, kuin ne kädessä nyt ovat ja milloin kannattaa lähteä neuvottelemaan uudesta jaosta.
2. On taito kääntää huonoista korteista aiheutuva kiukku nopeasti siihen, miten juuri näillä korteilla pelataan mahdollisimman hyvä peli.
3. On taito osata kertoa avoimesti, jämäkästi ja eteenpäin kannustaen, että uutta jakoa ei ole tulossa vaikka kuinka tekisi kipeää.
Aurinko paistoi läpikuultavan usvan läpi valaisten tuvan pöydän ääreen kerääntyneiden lehdenlukijoiden autuaan uutishetken. Kahvi, croissaint ja hesari, viikonloppuaamun kauneus kolmella sanalla kerrottuna.
Yhteistyöstä ja hyväntekemisestä on tullut itsestäänselvyyksien sijaan sankaritaitoja – eli taitoja, joihin meistä parhaat yksilöt kykenevät.
Nyt ollaan ilmeisesti siinä vaiheessa elämää, että keräännyttään pariskunnittain jonkun pariskunnan luo, siemaillaan pariskuntaviiniä ja levitetään ruohosipulilevitettä pariskuntapatongille ihan rauhaksiin ja kivaksiin. Ja ihanasti. Ja pelataan Aliasta.
Kulje käytävillä kuten muutkin ihmiset, mutta älä tervehdi. Tee päätös olla tervehtimättä vaikka olisit hississä jonkun kanssa kahdestaan ja se toinen sanoisi huomenta.
Olen soittanut sitä kitaralla melkein siitä lähtien kun olen osannut soittaa kitaraa. Oikeasti opettelin ensin soittamaan tuiki tuiki tähtönen, mutta korostaakseni sitä kuinka aikaisessa vaiheessa Wonderwall tuli elämääni, sanoin kuten edellä sanoin.
ARVI 