Meillä kaikilla on omat ”kurahousumme”, joita emme ”ota päiväkotiin”, vaikka tiedämme kuinka se käytännössä tapahtuisi, ymmärrämme asian tärkeyden ja vaikka meitä siitä kuinka muistuteltaisiin.
Kirjoittaja: Arvi
Se, että asiat ovat nyt jotenkin, ei tarkoita, etteivätkö ne voisivat jo huomenna olla toisella tavalla.
Pääsiäinen Kööpenhaminassa’ on konseptina yksityiskohtiaan myöten viimeistelty mallinnus määrätietoisesta päämäärättömyydestä, ajattomasta ajankulusta ja tietenkin smörrebrödistä ja samppanjasta
Ratkaisu kirjataan PowerPointtiin ja kaikki ovat onnellisia. Sitten puetaan kengät.
Tarina saa alkunsa siitä, kun huomasin, että molemmat auton avaimet olivat luopuneet tai aivan hetikohta luopumassa virrastaan. Toinen avain ei enää avannut ovia lainkaan ja pelkäsin, että toinenkin avain lakkaisi avaamasta ovia hetkenä minä hyvänsä.
Vaikka tilanne on vakava, ei sinun tarvitse olla. Sitä voi pohtia yksitoikkoisen ruokavalion kurjuutta ja puuttuvia vitamiineja tai vaihtoehtoisesti hihitellä itsekseen sille, että on Marsin ensimmäinen ja ainut farmari. Tämä ja kolme muuta oivallusta The Martian -elokuvasta.
En ole filosofi, mutta olen kehityspäällikkö. Jos Sokrates eläisi vielä ja työskentelisi matkapuhelinoperaattorilla, hän olisi varmasti kehityspäällikkö.
”Aika vähän”, oli ensiajatukseni. ”Itse asiassa, aivan liian vähän”, oli sitä seurannut päätelmä ja samalla lopullinen vastaus itsepohdiskeluuni: kuinka paljon olen viime aikoina jäsentänyt ajatuksiani oikein kunnolla?
