Yhtäkkiä ajatusketju, tapahtumien sarja ampiaisesta Kellohallin kautta konetiskiaineeseen ja niiden väliset syy-seuraussuhteet sekä loppuratkaisu olivat nenäni edessä. Tunsin itseni Sherlock Holmesiksi ja Horatio Caineksi yhtä aikaa.
Keskustelu. Monesti se alkaa jollain kysymyksellä. Mitä kuuluu? Sen jälkeen keskustelu jatkuu jonkin asian kertomisella. Hyvää. Kertomisen jälkeen seuraa kommentointi. Mukava kuulla. Yksinkertaista, vai mitä?
Ja mitäkö väliä sillä on, mitä mieltä minä olen formuloista, Kimi Räikkösestä tai Kari Hotakaisesta? Ei yhtään mitään. Silti selatessani tylsyyspäissäni Facebook-virtaani, tajusin, että Tuntemattomasta Kimi Räikkösestä pitää olla mielipide.
Ainutlaatuinen pala kansanperintöämme, ylisukupolvinen lapsuuskokemus ja varttunut nostalgia, päättymätön tarina ystävällisyydestä ja hyvänmielisyydestä sekä esteettinen silmänräpäys ajan hetkeä – arkea ja juhlaa – yhdistettynä funktionaaliseen taloustuotteeseen. Sellaisesta tässä on kai kysymys.
Hihna on teollisen vallankumouksen yksi kauneimmista lapsista ja tullut pelastamaan meidät ylimääräiseltä liikkumiselta. Siinä missä ennen asioita ja ihmisiä siirrettiin raa’alla lihasvoimalla, nyt sen tekee laite. Tänä päivänä liukuhihna kuljettaa sujuvasti sushikippoja japanilaisessa ravintolassa ja tekee paikallaan juoksemisesta hyväksyttävän liikuntamuodon.
Kieltämättä Riikassa tuli pohdittua, että pitääkö sitä mennä lentokoneella Baltiaan katsomaan Netflixiä ja hengaamaan peiton alle vaikka se sujuisi Rengossakin aika kätevästi. Ja sitten mietin, että kyllä – ehdottomasti pitää!
”Mmhm!” tarkoittaa innostumista. Innostumista, jonka kipinä on jalkapallohuumassa, josta olin yllättävästi leimahtanut World Cupin jännittävimpien käännekohtien keskellä. Ja toisaalta innostumisesta, joka tulisi täydellistämään myös vastedes satunnaisia arki-iltoja ja viikonloppuja viehättävän pallopelin ääressä.
