”Mmhm!” tarkoittaa innostumista. Innostumista, jonka kipinä on jalkapallohuumassa, josta olin yllättävästi leimahtanut World Cupin jännittävimpien käännekohtien keskellä. Ja toisaalta innostumisesta, joka tulisi täydellistämään myös vastedes satunnaisia arki-iltoja ja viikonloppuja viehättävän pallopelin ääressä.
Kylmä vesimeloni rouskahtaa ja jättää suupielet valumaan punaisia vanoja. Makeat puraisut vievät janon ja nälän hetken kauemmaksi. Tahmeat kädet ja kasvot pakottavat pulahtamaan lämpimään meriveteen.
Saamme tietää sen, mikä meiltä jäi tosielämän jännitysnäytelmästä näkemättä: mitkä ovat lasten lempijalkapallojoukkueet ja kuinka kylmää vesi oli. Saamme tämän kaiken vielä sankarimusiikkiin säestettynä suoraan surroundiimme.
Jalkapallojoukkue on parhaimmillaan kuin tuulessa väreilevä rypsipelto. Se mukautuu ympäristöönsä kuin ameeba ja etsii jatkuvasti parasta olomuotoa. Jalkapallo on peliälyn ja yhteistyön siveltämää ja säveltämää kaunista taidetta. Tai ainakin sillä on mahdollisuus olla sellaista.
Uskon, että kyseessä on ennen kaikkea ihailusta sellaista toimintaa kohtaan, joka pyrkii vilpittömästi ja vastikkeetta tuottamaan toisille ihmisille jotain hyvää. Rauhanneuvottelijan työ on omassa arvostuksessani perinteisen työn käsitteen yläpuolella.
6. Olisinpa tiennyt, miten hyvä tyyppi olin jo nuorena. Minustahan on tullut aivan superhyvä tyyppi näin vanhemmiten, mutta olin minä nuorenakin aika huikea.
Asetin valokuvaustavoitteen: Otan peltipurkkiratikasta sellaisen kuvan, jossa näkyy kyydissä olevia matkustajia, jotka tekevät jotain mielenkiintoista. Muut ratikat eivät tule kysymykseen, sillä ikkunoista ei näy riittävästi läpi ja – no, ne ovat rumia.
