Onko äänestyslipuke vain valtakirja tanssiaisiin? Ohjaileeko Venäjä suomalaista politiikkaa? Onko kaikki lopulta juutalaisten käsissä? Voiko rikki mennyttä politiikkaa vielä korjata? Ja kannattaako äänestää?
Ajattelen, että kaikkien ihmissuhdeongelmien perimmäinen syy on se, että on puhuttu huonosti. On puhuttu joko laaduttomasti tai ollenkaan. Tein testin, jossa kymmenen keskustelun perussynnin kautta voi tarkastaa, että minkälainen keskustelija itse on.
Tarina siitä kun me mentiin yllättäen eteisessä kihloihin. Ja siitä kolmen viikon päästä naimisiin.
Sote. Akronyymi joka laukaisee pieninä annoksina kakomisrefleksin ja suurina annoksina itsetuhoisia ideoita. Pääkirjoitusten, podcastien ja professorien – sekä hammaslääkärin tuolissa kuultujen huhujen – perusteella näyttäisi siltä, että nurin se menee.
Epäilin vesiputken hajoamista tai ällöttävää kuoriaista kun hän sanoi outo ilme kasvoillaan, että tule katsomaan ja johdatti kädestä vessaan. Ikkunalaudalla oli kaksi liuskaa, joissa molemmissa oli haalean punainen viiva.
Tiesin, että lapsen syntymän myötä elämä tulee muuttumaan. Ystävät ja työkaverit olivat kertoneet muutoksesta useaan otteeseen. Usein elämänmuutoksen kuvaaminen kiinnittyy kuitenkin arkisiin haasteisiin: kuinka yöunet vähenevät, päivät kuluvat vaippoja vaihtaessa ja omaa aikaa on vähemmän.
Koska kaikkia ihmisiä kiinnostaa minkälaisille tipattomille ja tolkuttomille kuureille kohtalotoverit ovat vuodenvaihteessa lupautuneet lähtemään, ajattelin jakaa omat filosofiani, strategiani, oikeuteni ja ensikokemukseni tämän kokeilun suhteen.
